Mökkini on syvällä Lapin erämaassa ja jokin piinaa meitä..

Tarina jota kirjoitin vuoden, tarina on 20 000 sanaa pitkä mutta onnistuin lyhentämään sitä, tarina olisi voinut loppua jo useaan tuhatta sanaa aiemmin. Nykyään olen kehittynyt kirjoittamisessa jos vertaan nykyisiä tarinoitani tähän, olen ihan tyytyväinen aika paljon parannettava tässä mutta tästä on kiva muistella mistä kaikki sitten aikoinaan lähti..

Omistan pienen melko vaatimattoman yksihuoneisen, mutta omalla tavallaan kotoisan mökin erään pienen ja melko kauniin lammen rannalta syrjästä Lapin erämaasta, sitä ympäröi metsä joka suuntaan. Jonkin matkan päässä olevaa serkkuni taloa lukuunottamatta alueella ei ole juuri muuta asutusta. 

en ole käynyt siellä pitkään aikaan mutta nyt kun minulla on viimein aikaa niin päätin eräänä iltana tai oikeastaan yönä sängyssä peiton alla maatessani että käyttäisin aikani hyvin ja viisaasti joten päätän lähteä mökille joksikin ajaksi kauas muista ihmisistä, en todella tiedä että kauan viivyn. Olen vain viime aikoina opiskellut sekä tehnyt erinlaisia töitä eri yrityksissä joiden kautta olen kerännyt itselleni ihan hyvin rahaa, elämäni on käynyt tylsäksi, arki on kiireistä ja raskasta, herään aamulla, menen töihin ja töistä päästyäni nukkumaan, on melko sanomattakin selvää että kaipaan todella vaihtelua. 

Tulen viettämään seuraavat päivät kalastaen, saunoen ja luonnossa liikkuen ja siitä nauttien. Olen odottanut tätä tilaisuutta pitkään ja olen melko innoissani. Etsin hyvin pitkään ja eräänä iltana olin jo aikeissa luovuttaa ja todeta ettei reittiä löydy kunnes löysin vihdoin ja viimein oikean reitin karttapalvelusta, reitti on tiedossa, nyt minun täytyy vain pakata tavarani ja lähteä.

Lähimpään kauppaan mökiltä on noin 50km matka, puolet matkasta menee soratietä ajellessa kunnes soratie menee isommalle asfaltti tielle.

Mökilleni vievä 25km pitkä soratie on melko tasainen lukuunottamatta muutamaa melko jyrkkää nousua ja laskua. Tiellä ei tule ketään koskaan vastaan sillä kuten sanoin, täällä ei asu ketään, serkkuni kävi talollaan vuosi sitten, hänellä on ollut paljon töitä kaupungissa joten hän ei ole täällä päin käynyt.

En ole nähnyt täällä koskaan ketään muita serkkuani lukuunottamatta.

Herään noin 5 tunnin unien jälkeen herätyskelloni ääneen. Otan rinkkani penkiltä ja suljen asuntoni oven ja kävelen autolleni. Vilkaisen kelloa, kello on puoli kahdeksan illalla ja lähden ajamaan kohti mökkiä.

Ajan noin 7 tuntia, aurinkokin laski jonkin aikaa sitten.

käyn matkalla tankkaamassa huoltoasemalla ja samalla käyn k-marketissa, ostan vähän kaikkea mitä siellä mökillä sattuisin tarvitsemaan. Käännyn paljon myöhemmin päätieltä oikealle hieman kapealle hyvin syrjäiselle soratielle jota tulisin ajamaan seuraavan 25 kilometrin verran. Luonto ympärilläni on hämärä, ainoa valonlähde on autoni valot ja kuu joka loistaa taivaalla. Autoni etuvalot valaisevat edessä näkyvän tien.  

Olen ajanut muutaman minuutin ajan ja luulin juuri nähneeni jonkun tumman hahmon katoavan tieltä puun taakse metsään. Voi olla myös niin että kuvittelin kaiken ja olen niin syrjässä ettei täällä varsinkaan tähän aikaan törmäsi kehenkään.

Mökilleni vievä 25km pitkä soratie on melko tasainen lukuunottamatta muutamaa melko jyrkkää nousua ja laskua. Tiellä ei tule ketään koskaan vastaan sillä kuten sanoin, täällä ei asu ketään, serkkuni kävi talollaan vuosi sitten, hänellä on ollut paljon töitä kaupungissa ja muita asioita hoidettavana joten hän ei ole täällä päin käynyt.

Hetkinen, ihan kuin olisin juuri kuullut jotakin, sammutan radion, hidastan vauhtia ja yritän kuunnella samalla kun ajan tietä eteenpäin.

Ei mitään

 Alueella ei ole noin 10 kilometrin säteellä lainkaan asutusta, lähin talo on serkkuni omistuksessa, noin 9 kilometrin päässä mökistäni. hän pyysi että tarkistaisin hänen talon että siellä on kaikki kunnossa talven jäljiltä.

Talo näkyy tien vasemmalla puolella, se tulee hieman yllättäen mutta kerkeän kääntyä pihaan.

Pyaäköin, nousen ylös autosta. Kuten sanoin hän käy täällä melko harvoin, säilyttää täällä jonkin verran tavaroitaan, aika paljon myös turhia tavaroita joita on vain kertynyt tänne vuosien saatossa. Hän puuhailee silloin tällöin täällä verstaassaan. 

Kierrän verstaan ympäri ja en näe mitään epätavallista. Pian saavun takaovelle ja huomaan että ovi on raollaan, näen juuri ja juuri oven raosta sisään. 

Raotan ovea hieman ja astun sisään hämärään ja hieman viileään huoneeseen. Käyn huoneen nopeasti läpi, siihen ei mennyt paljoa aikaa. Verstaassa ei ole ketään, työkalut on paikoillaan kaikki on tavallisesti joten käännyn lukiten oven perässäni. 

Päätalo oli kunnossa, tarkistin sen pikaisesti.

Ilmoitan hänelle puhelimen välityksellä että kaikki on kunnossa ja palaan autolleni ja lähden ajamaan mökkiäni kohti.

Ilmoitin hänelle myös auki olevasta ovesta mutta hän sivuutti asian sanomalla että oli varmaankin vain unohtanut lukita oven ennen lähtöä joten emme miettineet asiaa sen enempää.

tunnen minua ympäröivän lähialueen maaston melko hyvin tai niin ainakin luulen, olen viettänyt täällä jonkin verran aikaa lapsena ennen isoisäni katoamista..

Muistan kuinka hän tuli myöhään illalla koputtamaan meidän ovelle kun olin pieni lapsi, kuuntelin sängyssä hiljaa ja kuulin että hän puhui vanhemmille jostakin, hänen äänensä ei ollut normaali, isoisäni äänestä aisti kauhua.

Lähdimme muutamaa vuotta myöhemmin mökille minä, isoisäni ja hänen veljensä, toinen päivä tai oikeastaan yö mökissä oli viimeinen kerta kun näimme hänet.

Se aika ei todellakaan ollut helppo, hän vain lähti eräänä yönä mökistä ulos, varmaankin huussin tai niin ainakin veljensä oletti. Häntä ei näkynyt eikä kuulunut, heräsin siihen kun kuulin hänen veljensä lähtevän etsimään mutta useaa tuntia myöhemmin hän vain palasi. 

Lähdimme muutamaa tuntia myöhemmin kotiin. Soitimme apua, häntä, isoisääni etsittiin kauan, etsintöjä laajennettiin mutta häntä ei koskaan löydetty, hän vain katosi mökkiä ympäröivään erämaahan.

Koko katoaminen on niin mysteerinen että en ole keksinyt syytä jatkamiselle.

Huokaisen.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan tietä pitkin ajettuani saavun vihdoin ja viimein tien päähän. Tie oli paljon pidempi mitä muistin sen olevan.

Matka sujui melko hyvin, ainoa asia mihin kiinnitin huomiota oli se että en nähnyt autoja juuri ollenkaan matkalla tänne, kaikki ovat tähän aikaan varmaankin töissä, tiet olivat melko tyhjiä mutta muita epätavallisia asioita ei matkan aikana ollut. 

Olen nyt täällä, pysäköin autoni tien päähän ja nousen ulos autosta. Ilma on hieman tuulinen, vedän maastotakkini päälle  jonka jälkeen heiluttelen jalkojani, avaan peräkontin luukun auki ja vedän ruskean rinkan selkään. Mökki ei ole kaukana, sinne johtaa vanha hädintuskin näkyvä kapea polku. Kaivan taskulamppuni taskustani, laitan sen päälle ja lähden kävelemään polkua pitkin eteenpäin.

Polku on paikoin hieman liukas..

polun varrella on vielä pieniä lumikinoksia. Meinaan pari kertaa liukastua mutta onnistun jollain tavalla pitämään itseni pystyssä. Olen tällä hetkellä puolessa välissä matkaa.

En aavistanut että reitti sinne on näin hankala.

Minun pitää kokoajan pitää huolta siitä että en satuta itseäni jyrkässä alamäessä.

En tiedä kuinka hyvässä kunnossa mökki on sillä tietääkseni siellä ei ole käyty viimeiseen kahteen vuoteen. Toivon vain että siellä on kaikki ennallaan.

Osoitan taskulampullani välillä maahan ja välillä eteenpäin, myöhemmin tätä polkua pitkin kävellessäni erotan mökin hämärässä, ja sitten saavun sen terassille, aivan kuin aika olisi pysähtynyt, mitään ei ole tapahtunut sen jälkeen kun lähdin täältä. Muistot palaavat mieleeni. Mikään ei ole muuttunut. 

Mökin terassilla näkee järvelle ja sieltä näkee myös hyvin kaukana kohoaville metsäisille mäennyppylöille.

Kaivan hieman ruosteisen avaimen taskustani ja avaan mökin oven.

Astun pimeään mökkiin, mökissä on viileä, minun täytyy lämmittää mökin kamina. 

Kaikki on kuin sinä päivänä tai oikeastaan yönä kun yllättäen lähdin täältä, vesilasi on jäänyt pöydälle ja sanomalehti on mökin lattialla aivan sängyn vieressä sekä sänky on lähes petaamaton.

Pöytä on paksun pölykerroksen peittämä, vilkaisen mökin lattiaa ja hyllyä, minun täytyy hieman siivota täällä.

Mökki on yksihuoneinen ja siellä on pieni keittiö, sänky, pöytä lähes keskellä huonetta ja kamina mökin vasemmassa nurkassa sekä vanha kirjoituspöytä mökin oikealla puolella jonka päältä löytyy kartta. Oven vierestä löytyy myös kaappi josta löytyy kivääri ja jotakin muuta, en muista tarkkaan mitä muuta sieltä löytyy. Jätän taskulamppuni pöydälle, siivoan hieman ja järjestelen tavaroitani oikeille paikoille.

Hetken päästä kävelen mökin läheisyydessä sijaitsevaan puuvajaan, avaan oven ja astun sisään.

Jätän lamppuni roikkumaan naulaan huoneen kattoon.

Valitsen sopivia puita ja pari minuuttia myöhemmin lähden viemään puita mökkiin aivan kaminan läheisyyteen.

Istun noin 15 minuuttia myöhemmin nuotiopaikalla. Nuotio on näköetäisyyden päässä mökistä, jätin lyhdyn mökin terassille joten näen himmeän lyhdyn valon. Täältä näkee järvelle ja sen vastarannalle joka ei ole kovinkaan kaukana, järvi tai oikeastaan lampi on melko pieni, Aurinko laskee hitaasti puiden taakse jonka jälkeen pimenee.

Edessäpäin palaa nuotion tuli joka valaisee hieman ympäristöäni, katson hieman ylös ympärilläni olevia vanhoja ja korkeita puita ja aivan tyyntä järven pintaa. On aivan hiljaista lukuunottamatta pientä kalan loiskahdusta järvellä, valmistan illallista nuotiossa ja piirrän paperille jotakin, muutaman minuutin päästä jokin suuri lintu laskeutuu läheisen puun oksalle suoraan yläpuolelleni. 

Voin tuntea kuinka minua tarkkaillaan mutta en kiinnitä siihen paljoa huomiota sillä olen keskellä ei mitään ja se voi olla esimerkiksi poro tai jokin muu eläin. Hämärä metsä ympärilläni näyttää hieman aavemaiselta. 

Puoli tuntia myöhemmin väsymys ottaa kuitenkin vallan. Vilkaisen rannekkelloa, tunnen kuinka silmäni meinasivat juuri painua kiinni, minun täytyy lähteä mökkiin nukkumaan joten kaadan vedet nuotioon ja lähden kävelemään ämpäri toisessa kädessä hoiperrellen mökkiä kohti.

Meinaan jopa nukahtaa matkalla mutta onnistun jotenkin pysymään hereillä mökin ovelle saapuessani.

Katson kerran vielä järveä ja vaan oven.

Heti kun saavun mökkiin suljen oven ja hyppään sänkyyni lämpimään makuupussiin.

On ensimmäinen yö mökissäni, en ole nukkunut vielä silmäystäkään. En saa millään unta en tiedä että miksi.

en ole varmaankaan tottunut minua tällä hetkellä ympäröivään hiljaisuuteen.

 nuotiolla minua väsytti mutta nyt kun olen mökissäni niin olo ei ole enään sama. Minulla on aina ollut nukahtamisen kanssa vaikeuksia joten tämä ei ole mitään normaalista poikkeavaa. Viime viikko on ollut hyvin kiireinen, paljon erilaisia tehtäviä ja sitten tietenkin opiskelua. 

Makaan sängyssäni ja katson mökin ikkunasta näkyviä puita miettien asioita. Ajatteluni keskeyttää se kun pian kuulen äänen, äänen ulkoa ikäänkuin se lähestyisi hiljaa hiipien yrittäen edetä mahdollisimman hitaasti kohti mökin ikkunaa.

En välittömästi kiinnitä siihen lainkaan huomiota kunnes kuulen tuon äänen selvemmin.

Piiloudun makuupussiin, ääni tuntuu hyvin aavemaiselta hiljaisuuden keskellä. 

Hetken makuupussissa kuuneltuani päätän hiipiä mahdollisimman hiljaisesti mökin ikkunalle, ikkunalle päästyäni kurkistan varovasti ulos jos näkisin pimeässä metsässä jotakin. 

Yritän katsoa tarkasti mutta en erota mökin läheisyydessä mitään normaalista poikkeavaa.

Hetkeen ei ole kuulunut ääntäkään, olen melko varma siitä että kuvittelin kaiken.

Siitä huolimatta juuri kun olen kääntymässä takaisin sänkyä kohti niin vilkaisen kohti ikkunaa, näen juuri ja juuri kuinka jokin pitkä varjo seisoo terassilla.

Näen kuinka se tuijottaa minua suurilla, tummilla silmillään, varjo muistuttaa ihmistä mutta sitä se ei ole.

Aika tuntuu pitkältä vaikka todellisuudessa aikaa kului vain muutama sekunti, se poistuu ikkunalta.

Kuulen raapivaa ääntä, se raapii mökin ovea, ikäänkuin yrittäisi saada lukkoa rikki.

Raapiminen jatkuu niin kauan kunnes kuulen pienen, ehkä puun oksan rasahduksen mökin ulkopuolelta.

Äänet jatkuvat vielä muutaman sekunnin tämän jälkeen jonka jälkeen loppuu.

Se oli pitkä olento.

Minua paljon pidempi.

Tunnen ja kuulen kuinka sydän tykyttää rinnassani.

Itse olen 168cm pitkä ja se varjo jonka juuri vilaukselta näin mökin ikkunasta täytyi olla 2 metriä pitkä seistessään oven vieressä. Tunnen kuinka hieman viileä ilmavirta kulkee lävitseni, mökissä on yhtäkkiä kylmä, lämmitän mökin kaminan ja jään istumaan puiselle jakkaralle aivan kaminan eteen, vilkuilen välillä kohti ikkunaa samalla odottaen jotakin minään hetkenä tapahtuvan.

On kulunut tunti siitä kun näin sen minkälie kulkijan mökin läheisyydessä ja mitään ei ole tapahtunut eikä näkynyt. 

Oloni on hieman turvallisempi mutta olen silti edelleen kauhuissani.

Oikeastaan mitä enemmän mietin sitä sitä pelokkaammaksi itseni tunnen.

Minun täytyy kuitenkin nyt päästä mökin lähellä sijaitsevaan huussiin joten kävelen ovelle, nappaan taskulamppuni pöydältä ja laitan sen päälle jonka jälkeen raotan mökin ovea hyvin hitaasti ja kurkistan ulos osoitan taskulampulla ensimmäiseksi oikealle puolelle jonka jälkeen osoitan vasemmalle puolelle.

Luojan kiitos olen yksin, terassi on ainakin tyhjä, se helpottaa oloani hieman.

Kävelen tai oikeastaan juoksen huussille ja muutaman metrin päässä huussista pysähdyn ja kuulostelen ympäristöäni ja tarkkailen pimeää metsää. 

Sammutan taskulampun, en halua että se näkee minut mikäli se on lähistöllä.

Hiivin hyvin hitaasti askel askeleelta eteenpäin, kun tulen ulos huussista niin seison hetken oven edessä. Kuulen kuinka kuivat oksat katkeilevat huussin takana. En tiedä onko kyseessä ihminen tai jokin muu eläin kuten esimerkiksi poro vai kenties mielikuvitukseni mutta en aio ottaa siitä nyt selvää, sen enempää miettimättä juoksen noin kymmenessä sekunnissa 

takaisin mökkiin vetäen oven perässäni kiinni. 

Hyppään sänkyyni ja piiloudun makuupussiin alle ja pysyttelen täällä jonkin aikaa.

Ääntä ei kuulu, äänet huussin takana taisivat olla poron aiheuttamia ja 

Luulen että ulkona on turvallisempi sillä nyt siellä on valoisempaa ja valo tuo turvaa. Nousen makuupussista, nukuin ihan hyvin, kuten aiemmin mainitsin ääniä ei kuulunut, paitsi että kun lisäsin kaminaan pari puuta joskus kello 3 aikaan  ja ihan vain katselin ikkunasta hämärää metsää niin luulin kuulleeni jotakin.

Avaan oven.

Ja otan askeleen eteenpäin ja näen mökin kuistilla jonkin eläimen kallon, en tiedä miten se on tähän päätynyt mutta kävelen läheiselle Nuotiopaikalle ja syön jonka jälkeen palaan mökkiin ja pakkaan rinkkani kevyesti jonka jälkeen lähden kävelemään vanhaa polkua pitkin joka alkaa mökin oikealta kulmalta vanhan kelon luota. 

Metsä ympärilläni on hiljainen, ehkä jopa liiankin hiljainen.

Ei edes pientä tuulenvirettä, ei mitään.

 Kuulen vieläkin mielessäni ne viimeöiset äänet ja en voi olla ajattelematta sitä että mikä puun taakse silloin katosi, se muistutti hieman ihmistä mutta en usko että olisin todella nähnyt ihmisen näin syrjässä kaukana muista ihmisistä ja asutuksista, olin yöllä täysin varma että se olisi ihminen mutta pidän sitä nyt hyvin epätodennäköisenä.

Lammelle on matkaa noin 20 kilometriä ja minulla on yksi tavoite joka on se että olisin mökillä ennen hämärää, vaikka en kuullutkaan viime yönä mitään haluan olla varma siitä että olen turvassa. minulla on kuitenkin koko päivä aikaa sillä lähdin hyvin varhain aamulla patikoimaan lampea kohti. Pian huomioni keskittyy punaiseen asiaan joka näkyy puiden välissä hieman kauempana minusta, juoksen sen luo ja huomaan että kyseessä on teltta. 

Teltta näyttää siltä että se on ollut siinä useamman päivän ajan. Teltan edessä on myös vanha Nuotio. Kävelen teltan taakse ja näen reijän punaisessa teltta kankaassa, näyttää siltä kuin ihminen olisi mennyt nopeasti siitä reijästä ulos. Teltan takana on hieman lunta ja lumessa näen kengän jäljen.

Kurkistan telttaan ja sen sisällä on vihreä rinkka jonka vieressä on vanha retkipuukko. Astun ulos ja lähden kävelemään eteenpäin teltan takaa jos vaikka löytäisin jotakin. Pian erotan edessäni polun, noin 15 minuuttia sitä pitkin käveltyäni polku vain päättyy yhtä yllättäen niinkuin oli alkanutkin, 

päätän kääntyä takaisin mutta kun hetken päästä saavun teltta paikalle jossa juuri aikaisemmin olin niin en näe telttaa missään, ei telttaa eikä myöskään sitä vihreää rinkkaa, tiedän niitten olleen tässä. Olen hämilläni, näen vain vanhan nuotion jossa on joskus hieman aiemmin palanut tuli.

Ehkä retkeilijä on tullut takaisin mutta en tiedä sitä että miksi telttakankaassa oli suuri reikä tai sitä että missä retkeilijä oli sillä aikaa, ehkä hän yritti paeta jotakin, en ole varma siitä mutta niin se reikä kankaassa antaa ymmärtää, nyt päätän jatkaa matkaani kohti lampea jotta kerkeisin sinne hyvissä ajoin. Hetken polulla käveltyäni nään maassa koon 44 ruskean vaelluskengän, se on melkein samanlainen kuin minun omanikin joka on tällä hetkellä jalassani, muutamaa numeroa isompi. Otan sen mukaani sillä en halua jättää sitä tänne.

Saavun noin puolentoista tunnin kuluttua lammelle ja alan kalastamaan. Lampi ei ole iso sen oikealta puolelta virtaa pieni puro ja lammen ympärillä on vain erämaata ja metsä vasemmalla puolella. Olen varma siitä että olen ainoa joka käy tällä lammella sillä tämä on hyvin syrjässä eikä täällä ole merkkejä siitä että joku olisi täällä käynyt. Hyvin pitkään rannassa kalasteltuani päätän perata saamani kalat ja lähteä kävelemään kohti mökkiä jotta olisin hyvissä ajoin ennen hämärää sillä en halua olla täällä ulkona pimeällä hetkeäkään sillä se ei tunnu turvalliselta vaikka olenkin keskellä ei mitään eikä tänne ketään niin vain eksyisi.

Kävelen melko reippain askelin ja olen tällä hetkellä arviolta noin puolessa välissä matkaa, olen ainakin tähän asti tuntenut oloni matkan aikana turvalliseksi mutta nyt minusta tuntuu jälleen oudolta, en osaa selittää sitä että miksi mutta minusta tuntuu siltä että minun täytyisi päästä mahdollisimman nopeasti takaisin mökille ennenkuin jotakin tapahtuisi.

 On hetken hiljaista kunnes erotan hitaita askelia maata vasten takaani. Sen lisäksi alkaa hämärtymään. Päätän juosta, juosta niin kovaa että pääsisin mökille ja kerkeisin lukita oven. En edes katso taakseni sillä tiedän jonkun seuraavan minua, tiedän jonkun olevan takanani, se ei ole mielikuvitukseni tuotetta, kuulin askeleet selvästi. 

Juoksen eteenpäin yrittäen väistellä puita niin hyvin kuin vain mahdollista. Mökkiä ei vieläkään näy vaikka minun täytyisi olla jo perillä. 

Olen melko varma siitä että olen eksynyt, olen vain juossut pimeässä metsässä vain toivoen että löytäisin takaisin mökille, mikään paikka ei näytä tutulle joten tilanne ei ole hyvä.

Näen kaukana edessäni lammen, se ei ole se lampi missä mökkini on, saatan ehkä tietää tai muistaa täältä reitin mökille.

käännyn nopeasti puun taakse oikealle ja vain juoksen, haluan vain mahdollisimman nopeasti sisälle mökkiin turvaan. 

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen erotan hieman kauempana mökkini terassilla palavan lyhdyn hämärässä, näen viimein mökin edessäni, olen hengästynyt. Ryntään täydellä vauhdilla ovesta sisään ja lukitsen oven perässäni. 

Kaadun mökin hieman pölyiselle lattialle hengästyneenä mutta pian nousen ylös ja odotan minuutteja sydän tykyttäen kuunnellen raskasta hengitystä mökin puisen oven takaa, se mikä ikinä mökin oven takana onkaan tietää varsin hyvin minun olevan täällä. 

Luulen kuulevani lisää ääniä mökin ympäriltä mutta se saattaa olla mielikuvitukseni tuotetta.

Se oli alle 10 metrin päässä minusta kun vedin oven kiinni. 

Odotan ja kuulen jonkin ajan kuluttua askelia jotka menevät 

mökin terassilta takaisin metsään.

Huokaisen lähinnä helpotuksesta, minun ei ehkä tarvitse odottaa tässä oven edessä koko yötä.

En kuule enään ääntäkään, on hiljaista.

Odotan kuitenkin vielä varmuuden vuoksi pienen hetken ja jonkin aikaa myöhemmin kun aikaa on kulunut vilkaisen mökin seinällä olevaa kelloa, kello on puoli 9 illalla. Kaivan ruutupaperia kirjoituspöydän laatikosta ja kirjoitan nopeasti tärisevin käsin listaa.

Otin kylmä laukkuni mukaan joka on täytetty ruualla joten lista ei ole pitkä.

Lasken kynän pöydälle ja katson vielä kerran ikkunasta ulos ennenkuin avaan oven, lyhty palaa edelleen mökin terassilla, se valaisee hieman ympäristöä.

Vilkaisen vielä kerran hermostuneesti käsikelloani.

Jos nyt en lähde en vaarmaankaan ehdi kaupalle ennen sen sulkemista..

Seison edelleen oven edessä.

Huokaisen, epäröin vielä muutaman sekunnin lähtöä kaupalle miettien että olisiko aamulla parempi aina lähteä mutta päätään kuitenkin lähteä.

Avaan oven niin hiljaa kuin vain pystyn ja varmistan että minulla on avaimet taskussa jonka jälkeen suljen oven hyvin hitaasti ja lähden hiippailemaan autoa kohti.

Yritän ikäänkuin piileskellä puiden takana ja sillä tavalla edetä eteenpäin sen varalta jos se vielä vaanii minua mökkini läheisyydessä.

Tunnen oloni paljon turvallisemmaksi kuin esimerkiksi 20 minuuttia sitten, sain itseni jotenkin rauhoitettua mutta olen silti vielä hieman vainoharhainen, meinaan välillä säikähtää jokaista pientä oksan rasahdusta ja lehtien kohinaa. 

Olen nyt autolla, matka tänne sujui melko hyvin, en kuullut mitään ääniä. Käännän avainta virtalukossa ja moottori käynnistyy. Lähden ajamaan tietä pitkin.

 Matkaa lähimpään kauppaan on noin 50 kilometriä ja kello on 15 minuuttia vaille yhdeksän illalla joten kerkeän melko hyvin kaupalle ennen sen sulkemista.

Olen helpottunut siitä että autoni renkaita ei ainakaan vielä ole puhkottu.

Saavun 25 minuuttia myöhemmin asfaltti tielle ja käännyn oikealle, autoja ei juurikaan ole joten saan ajaa aivan rauhassa.

Perille saavuttuani astun kauppaan ja täytän ostoskorin nopeasti.

Noin 20 euroa maksaneitten ostosten jälkeen astun ulos kaupasta.

Nyt on aika palata takaisin mökille, tankkaan auton ja lähden ajamaan takaisin päin.

Viimeiset talot katoavat näkyvistä ja nyt ympärilläni on vain erämaata. 

Ajan ja näen sivupeilistä kuinka jokin harmaa-auto ajaa hieman kauempana takanani, en ajattele asiaa sen

 enempää mutta silloin kun käännyn kapealle soratielle, sille tielle joka vie mökilleni niin hän on vielä perässäni, olen melko varma että minua tällä hetkellä seurataan, ajan kovaa vauhtia ja kadotan hänet näkyvistä, auto jää puiden taakse enkä näe tällä hetkellä ketään takanani, kiihdytän vauhtia ja ajan tien päähän ja vedän repun selkään, hyppään autosta ulos ja lähden juoksemaan polkua pitkin katsomatta taakseni. 

Unohdin mainita, kävin lainaamassa serkkuni vanhaa kameraa, aion asentaa sen varmaankin huomenna mökin oven läheisyyteen.

Näen mökkini, vedän avaimen taskustani ja avaan oven ja menen sisään. Tarkistan vielä että ovi on varmasti lukossa ja istahdan hengästyneenä tuolille samalla tuntien kuinka sydän tykyttää rinnassani. 

Olen vain istunut ja odottanut mitään minään hetkenä tapahtuvan mutta mitään ei ole tapahtunut. Voi toki myös olla että se auto kääntyi jollekin toiselle mökille mutta minusta tuntuu että se on melko epätodennäköistä, ehkä sen auton kuljettaja vain odottaa jossain tien varrella minua, en tiedä yhtään miksi helvetissä ajattelen niin mutta se voi jossain määrin olla jopa mahdollista, ei mahdotonta.

En kuitenkaan tunne oloani kovin turvalliseksi nyt..

Osa 2

Edellinen osa: [Osa 1](https://www.reddit.com/r/kauhutarinoita/s/DX8jbgcbMM)

Siirryn sängylle ja parin tunnin päästä nukahdan.

Herään outoon tunteeseen, mökki on pimeä. On yö, ulkona ja mökissäni on hämärää, Kurotan kädelläni kohti yöpöytää laitan otsalamppuni päähän ja astelen ulos mökin terassille. Kävelen järven rantaan ja katson vain eteenpäin. Järvi on tavallista kauniimpi tänä iltana, tunnelma tuntuu jopa hieman aavemaiselta kun pitkään siinä seisottuani katson ympärilleni.

En tiedä kauanko tässä olen seisonut mutta nyt yö muuttuu hieman viileäksi, lähden kävelemään mökkiä kohti.

Olen juuri astumassa sisään kun huomaan että onki makaa maassa puun juurella. Kävelen sen luo ja selvittelen hetken Ongen siimaa joka on hieman solmussa.

Vien Ongen saunan seinustalle ja palaan mökkiin.

Olen mökissä, katson ikkunasta ulos ja näen sen saman Ongen siinä samassa kohdassa missä se noin 3 minuuttia sitten oli. En ilmeisesti olekkaan yksin.

On sanomattakin selvää että pysyn mökissäni tämän yön, en lähde enään ulos, siellä ei ole turvallista.

Aistin todella että jotakin hämärää on tekeillä täällä.

Olen juuri lähdössä takaisin sängylle kunnes kuulen sen, kovan epäihmismäisen huudon ulkoa, kuulen noin metrin päässä minusta askelia maata vasten, joku kävelee seinän toisella puolella. 

Lattialankku allani juuri narahti joten se varmaan tietää minun olevan hereillä. Kuulen hiljaista koputusta mökin puista seinää vasten. 

Piiloudun makuupussiin, käännän selkäni ikkunaa kohti ja yritän olla pitämättä ääntäkään. 

En todellakaan ole yksin, olen tällä hetkellä makuupussissani ja voin vain kuunnella ja odottaa sitä että milloin se häipyy mökkini luota.

Kuulen kuinka askeleet siirtyvät seinän takaa mökin terassille ja kuulen kuinka mökin puista kahvaa yritetään avata. 

Olen onnellinen että laitoin sen lukkoon.

Käännyn hiukan, kurkistan varovasti ja näen kalpeat kasvot ikkunassa ehkä sekunnin ajan tai alle. En erottanut kunnolla että oliko ne ihmisen kasvot. Alan lähes huutamaan kauhusta mutta saan hillittyä itseni, odotan ja kun olen varma siitä että se on poistunut mökin terassilta niin otan puhelimen pöydältä ja soitan tärisevin käsin serkulleni varoittaakseni häntä. 

Puhelu pätkii, pian erotan hänen huutoa puhelimen välityksellä. Hyppään sängyltäni ylös, avaan oven ja lähden juoksemaan hänen mökkiä kohti.

Olisin voinut ottaa autoni avaimet, olisin päässyt paljon nopeammin mutta en halua enään kääntyä takaisin mökille.

Näen jonkin ajan päästä hänen talonsa puiden keskellä. Juoksen mäen ylös talon takaovelle mutta en näe häntä siellä. Otan taskulampun taskustani ja osoitan sillä talon ikkunoita ja ympäröiviä puita sekä metsää.

Ei ketään.

Huudan häntä ja saan vastauksen, ääni kuuluu jostain talon lähellä olevasta metsästä. Lähden juoksemaan ääntä kohti kunnes puhelimeni alkaa soimaan. Se on serkkuni, mietin hetken kunnes vastaan ääni väristen ja kerron että olen hänen talollaan tulossa häntä kohti.

On aivan hiljaista, liian hiljaista hän ei vastaa useaan sekuntiin.

“En ole siellä juuri nyt. Olen ajamassa talolleni, olen varmaankin tunnin päästä perillä, en tiedä kenestä puhut sillä olet siellä yksin..” 

Hän lopettaa puhumisen ja olen aivan hiljaa, pidän vain puhelinta tärisevin käsin kädessäni ja vain katson yön pimeyteen.

Metsässä on joku joka kuulostaa aivan häneltä.

Kerron kaiken hänelle nopeasti ja suljen puhelun.

Ei voi olla, soitin ennen tätä puhelua hänen vara puhelimeen jota hän säilyttää talossaan tarkemmin sanottuna verstaassaan.

Joku tuntematon henkilö oli todellakin siellä.

Seison hetken paikoillani kuulostellakseni ympäristöäni ja käännyn hyvin hitaasti katsomaan kohti talon takana olevia puita ja voin nähdä jotakin, jotakin joka liikkuu pimeässä puiden oksien suojissa, jotakin jota en erota kunnolla.

 Saattaa olla että mielikuvitukseni teki minulle tepposet ja epäilen hyvin vahvasti niin.

Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt, odotan vain jotakin tapahtuvan.

Lähden juoksemaan täydellä vauhdilla tietä pitkin kohti omaa mökkiäni katsomatta lainkaan taakseni. Vähän yli 40 minuuttia myöhemmin näen oman mökkini, nyt minun täytyy vain juosta mökkiin sisään ja vetää ovi kiinni.

Herään aamulla sängyltäni, vilkaisen mökin kelloa joka on 12 päivällä, en ole koskaan nukkunut näin pitkään, vähän yli 10 tuntia. Nukahtamisessa tosin meni useampi tunti, kuuntelin vain jokaista metsän ääntä joita vain ulkoa kuulin kunnes nukahdin.

Selvisin jotenkin viime yöstä, en varmaan saa koskaan viimeöisiä tapahtumia mielestäni. Juoksin vain mökkiin ja hyppäsin samantien sänkyyn peiton alle piiloon.

Kukahan siellä serkkuni talolla oli, en halua oikeastaan edes ajatella asiaa sillä ajatus siitä että en ollut siellä yksin todella karmii minua.

Hiivin ulko-ovelle ja nousen puiselle jakkaralle nähdäkseni jos siellä mökin terassilla olisi joku sillä en uskalla kurkistaa mökin ikkunasta sillä en tiedä jos verhojen ulkopuolella terassilla seisoisi joku joka ei sinne kuulu. 

Kurkistan varovasti mökin ikkunasta mutta näe ketään, terassi on tyhjä kaikki on tavallisesti, onkeakaan ei enään näy puun juurella, huokaisen helpotuksesta, ehkä sitten vain kuvittelin sen Ongen. 

Ei merkkejä kenestäkään, olen ainakin tällä hetkellä yksin, olen helpottunut mutta minusta jopa hieman tuntuu siltä että tämä tunne ei kauaa kestä.

Tänään on satanut, vettä on tullut vaakatasossa, viimeiset lumet mökin nurkalta sulavat hiljalleen maasta. 

Pitkään jatkunut talvi on viimein tullut päätökseen, kevät on todella tullut. Tänään aamulla söin hieman kalaa. Tällä hetkellä katson edessäpäin näkyvää järveä, ja odotan pöydän ääressä vain vesi sateen loppuvan ja toivon että mitään omituista ei enään tapahdu.  

En ole vielä paljoa mitään tänään tehnyt, olen tosiaankin vain lukenut ja syönyt aamiaista.

Ainoa ääni jonka kuulen on vain vesipisarat jotka putoavat mökin puiselle katolle. Katson ikkunasta ulos ja näen kuinka viimeiset pisarat putoavat maahan jonka jälkeen pitkään jatkunut vesi sade loppuu täysin yllättäen, järven pinta ei enään värähtele. Aurinko tulee pilvien takaa esiin. Huokaisen helpotuksesta, astun ulos, haistan tutun sateen jälkeisen tuoksun.

Katsahdan taivaalle, tummia pilviä ei käy.

Ulos lähtiessäni otan kameran, uskomattoman säädön jälkeen sain sen asennettua tuohon terassin lähellä olevan männyn oksaan, melko lähelle mökin ikkunaa.

Lähden kävelemään mökin lähellä sijaitsevaa pientä saunarakennusta kohti. Maa on kostea ja meinaan liukastua polulla mutta onnistun pitämään itseni pystyssä. Hakkaan kirveellä hetken joitakin puiden halkoja pienemmiksi ja sen jälkeen astun sisään, haistan jonkun oudon hajun joten päätän avata huoneen ikkunan. Saunan pukuhuone on melko tyhjä, vain pieni puinen tuoli ja noin 100 vuotta vanha kaappi huoneen nurkassa jonka pitäisi olla melko tyhjä.

Avaan saunan oven, astun sisään ja laitan mukanani olleet kuivat puut kiukaaseen ja sytytän kaarnan palamaan. Katselen tulitikun liekkiä, se rauhoittaa minua sillä mieleni on käynyt ylikierroksilla viimeaikaisten tapahtumien seurauksena. Toivon että saan nauttia tästä päivästä ilman mitään muita ylimääräisiä häiriötekijöitä. 

Palaan mökkiin ja päätän siirtää hieman sänkyäni varmistaen ettei minua varmasti nähdä mökin ikkunasta mikäli minua yöllä tarkkailtaisiin. pidän myös kivääriä varmuuden vuoksi sänkyni alla kaiken varalta mikäli jotakin omituista vielä tapahtuisi. Minulla on myös yksi pakoreitti mikäli joku yrittää mökkiin sisään, se on ikkuna mökin perällä, sinne ei näe etuovelta, se on helppo avata ja se on tarpeeksi korkealla että voin kiivetä sinne ja hypätä maahan satuttamatta itseäni.

Päivät kuluvat melko nopeasti luonnossa liikkuen ja siitä nauttien. Olen ollut mökillä jo muutaman yön ja olen jotenkin ihmeellisesti selvinnyt tänne asti joka on todella hyvä asia. Jos totta puhutaan en itsekkään olisi uskonut että selviän niinkin pitkään. Ilta on kaunis, serkkuni juuri soitti minulle, puhelimen linja on hyvin heikko mutta saimme kuitenkin siitä huolimatta sovittua että kävisin vielä tänään hänen luonaan. 

Sen enempää miettimättä kävelen polkua pitkin autolle ja noin 15 minuuttia myöhemmin hieman kuoppaista tietä ajettuani olen hänen pihassaan. 

Hän seisoo pihassa heilauttaen kättään. Pysäköin autoni aivan talon viereen ja astun ulos. 

Hän juuri kertoi minulle kuuleensa viime yönä omituisia askelia talon takaa ikkunasta luota mutta ei ollut varma kuuliko hän niitä oikeasti. Hän myös kertoi että noin puoli tuntia sen öisen puhelun jälkeen hänen isänsä kävi tarkistamassa talon ja sen lähiympäristön mutta ei nähnyt ketään.

Hän kyllä kertoi että isänsä tunsi olonsa epämukavaksi ollessaan keskellä pimeää talon pihamaata.

Ehkä se ihmeen olio haluaa pelotella meitä, emme tiedä molemmat tiedämme melko vähän. 

Tuntia myöhemmin lähden ajamaan takaisin päin, olen onnellinen että hän on lähellä, en ole ihan yksin. Tosin olen tällä hetkellä hieman jännittynyt sillä olen nyt kaukana hänestä ja mitä tahansa voi käydä ympärilläni on vain erämaata, apu ei ole lähellä. Yritän olla ajattelematta asiaa. Kaiken lisäksi serkkuni täytyy käydä jossain vaiheessa kaupungissa hoitamassa asioita, hän palaa muutaman päivän päästä mutta olen yksin.

Istun nyt muutamaa tuntia myöhemmin saunassa, heitän hieman vettä saunan kiukaaseen ja yritän sen jälkeen kuunnella jos vaikka kuulisin ääniä ulkoa. 

Hetken siinä istuskeltuani päätän ottaa pyyhkeeni naulakosta ja lähteä ulos. Heti kun avaan saunan narisevan oven näen että pukuhuoneen puinen ovi on auki, haistan myös jonkin mädäntyneen hajun mutta en tiedä mistä haju tulee. 

Kävelen ulos ja kierrän rakennuksen ympäri olettaen että löytäisin jotakin.

“Ei ketään, okei olen yksin tai niin ainakin luulen.” Ajattelen saapuessani takaisin saunarakennuksen etuovelle. 

Palaan saunaan ja juuri kun olen istahtanut lauteille kuulen hiljaisia askelia puista lattiaa pitkin ja kuulen myös kuinka rakennuksen ulko-ovi avautuu hyvin hitaasti jonka jälkeen sulkeutuu ja en kuule enään mitään ääniä. 

Tunnen kuinka saunan lämpötila yhtäkkiä laskee, laiton juuri muutama minuutti sitten puita kiukaaseen, vilkaisen saunan oikealla seinällä olevaa puista mittaria ja lämpö putosi juuri noin 60 asteeseen.

Odotan, on aivan hiljaista, hiiren hiljaista. Olen jähmettynyt pelosta, pidätän hetken hengitystä. Kuulen vain hyttysen surinaa ja linnun laulua ikkunan takaa. Hiljaisuus tuntuu painostavalta. 

Laskeudun niin hitaasti alas lauteilta kuin vain pystyn pitämättä ääntä. Haluan olla varma siitä että pukuhuoneessa ei ole ketään ylimääräistä joten astun muutamaa sekuntia myöhemmin pukuhuoneeseen. Huoneen nurkassa olevan vanhan puisen kaapin ovi on auki, ovi oli aikaisemmin kiinni. Huoneen lattialla näkyy mutaisia jalanjälkiä jotka menevät kaapilta ulko-ovelle ja ulko-ovelta pari metriä eteenpäin kunnes en enään erota jälkiä.

Luulen että en ollut yksin, joku oli koko ajan piilossa kaapissa samalla kun itse olin saunassa, ehkä hän ei kerennyt paeta minun saapuessani tänne. En myöskään haista sitä omituista hajua. ajattelen sulkiessani saunan ovea. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos olisin avannut kaapin oven.

Pukeudun ja lukitsen rakennuksen oven ja kävelen nopeasti mökkiin lukiten mökin oven perässäni. 

Kaivan kirjoituspöydän laatikoita ja löydän paperipinon alta isoisäni vanhan päiväkirjan. He viettivät täällä paljon aikaa 90 luvulla ja kirja on täynnä tekstiä. Selaan sen nopeasti läpi ja näen kuinka viimeiselle sivulle on kirjoitettu lyhyt teksti varmaankin siitä samasta hahmosta joka on minua tarkkaillut, hän on siis nähnyt sen hahmon mutta ei kertonut minulle siitä koskaan. 

Hän ei vain jostain omituiselta syystä halunnut kertoa siitä minulle, hän vain sanoi että minun ei pidä käydä siellä.

Päiväkirja merkintä on kirjoitettu kesäkuun 20 päivänä vuonna 1990 ja sen jälkeen hän ei ole kirjoittanut mitään.

Sen jälkeen loput kirjan sivut ovat vain tyhjiä, ei merkintöjä.

Viimeisimmässä tekstissä hän kuvailee hahmoa ja hän mainitsee että se on nopea, teksti on jäänyt kesken jostakin omuisesta syystä. Sivun reunassa on myös lyijykynällä tehty hieman ehkä epäselvä piirros siitä mutta hän ei ole piirtänyt kasvoja lainkaan, ehkä hän ei ole niitä nähnyt. Selaan vielä muutaman sivun mutta en näe mitään mainintaa hahmosta, kirja on täynnä aivan tavallista tekstiä joten suljen kirjan ja laitan sen takaisin kirjoituspöydän laatikkoon.

Otan puhelimeni, kamera on havainnut liikettä. Päätän katsoa videonauhat ja ensimmäiseksi näen vain poron joka kävelee mökin edustalla, noin 20 sekuntia myöhemmin näen että jokin varjo katoaa puun taakse, kaikki tämä kestää muutaman sekunnin, jouduin kelaamaan videota usean kerran ja hieraisemaan silmiäni varmistaakseni että näinkö jotakin oikeasti.

Olen miettinyt että lähtisin mökiltä ja ajaisin takaisin kotiin, en tiedä milloin olisi turvallista lähteä mutta luulen että seuraavana aamuna. Käyn vain irroittamassa kameran puun oksalta ja menen heti nukkumaan sillä seuraava päivä voi olla rankka.

Havahdun jonkin ajan kuluttua hereille, hieron silmiäni ja käännyn mökin ovea kohti. Näen ikkunassa jotakin, ne ovat ihmisen ääriviivat. Pian erotan kasvot jotka tuijottavat minua, ne ovat kalpeat melko vaaleat ihmisen kasvot jotka vain tuijottavat minua noin sekunnin, kasvot ovat lähes kiinni ikkunassa, pyörryn järkytyksestä.

On aamu, pakkaan tavarani ja avaan mökin narisevan oven hitaasti. Ilma ulkona on kostea, yöllä on satanut. hiivin lähimmän puun taakse ja tähyilen ympärilleni. 

En näe ketään joten lähden hiljaa vaivihkaa etenemään vanhaa polkua pitkin koko ajan ympärilleni tarkkaillen. 

En saa viimeöisiä tapahtumia pois mielestäni. Pian erotan ääntä tuulen keskellä, kuulen omituista laulua metsästä. Tunnen kuinka kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin. En tiedä mistä se tulee mutta tiedän sen että se tulee jostain oikealta puolelta kiven ja puiden takaa, se ei kuulu kaukaa arviolta 10-15 metrin päässä minusta.

Pysähdyn paikoilleni.

Aiemmin hiljaisena kuulunut laulu voimistuu mutta ei missään vaiheessa lakkaa. Juoksen polkua pitkin ja meinaan kaatua mutta juuri kun olen saapumassa takaisin autolleni ja ottamassa avainta taskustani niin en tunne avainta missään. En muistanut ottaa auton avaimia mökin hyllyltä kirjapinon vierestä.

Ei voi olla mahdollista..

Kiroan hiljaa mielessäni, ei ole aikaa miettiä asioita minun on täytyy kääntyä takaisin ja hakea auton avain mökistä ja lähteä täältä mahdollisimman nopeasti pois ennenkuin enään mitään muuta omituista tapahtuu.

Huokaisen syvään ja käännyn takaisin, lähden kävelemään mökkiä kohti jonka pitäisi aivan kohta näkyä puiden takaa. Kun juoksin sen erään kiven ohi kuulin vielä hieman laulua mutta en kiinnittänyt siihen paljoakaan huomiota.

Yritän edetä mahdollisimman hiljaisesti ja kun saavun mökille niin näen poron joka seisoo suoraan mökin oven edessä, poro ei liikahda metriäkään vaikka kuinka lähestyn sitä. Kuulen ääniä takaani, käännyn ja näen toisen poron hieman kauempana ja mökin takaa minua lähestyy vielä yksi.

 Minut on piirretty, peräännyn hitaasti ja en käännä katsettani poispäin missään vaiheessa, kunnes en näe niitä enään. Päätän kääntyä polulta ja juoksen läheisen suuren kiven taakse piiloon ja odottaa että porot häipyisivät mökin luota. 

En tiedä että kuinka kauan olen odottanut, mutta ne eivät ole vieläkään poistuneet mökin pihalta, oikeastaan ne eivät ole liikahtanetkaan useaan kymmeneen minuuttiin. Ne vain seisovat mökin edustalla ikäänkuin odottaen jotakin, yksi niistä tuijottaa metsän laitaa. Olen vain istunut ja odottanut täällä kiven takana että milloin ne häipyisivät. Olen jo myös hieman nälkäinen, olen kuitenkin onneksi onnistunut sentään nesteyttämään itseni mutta vesi on lopussa, minun täytyy käydä täyttämässä pullo. Ilma on viileä, kuulen metsästä kovan yhtäkkisen karjaisun, käännyn katsomaan kohti mökkiä ja näen kuinka porot menevät poispäin mökistä. Ehdin juuri ja juuri nähdä porojen silmät, ikäänkuin ne olisivat hehkuneet kirkkaana auringon valossa. Ehkä heidät on lumottu ajattelen. Juoksen ovelle ja avaan sen. Tutkin koko mökin mutta en näe avaimia pöydällä, hyllyllä tai edes lattialla, en näe niitä missään. Olen täysin varma että se kuka täällä mökillä on käynyt on huomannut avaimet ja ottanut ne jotta 

en voisi paeta täältä.

Huokaisen syvään.

Hän tai ne eivät halua minun lähtevän.

Luulen että minun täytyy kävellä noin neljä tuntia hieman tuulista ja paikoitellen myös jyrkkää soratietä pitkin isommalle tielle josta ajaa silloin tällöin autoja joten voin sieltä saada apua, se on ainoa keino miten voisin pelastua. Muita keinoja ei ole. Sen enempää miettimättä minä lähden kävelemään tielle päin. Olen muutaman minuutin päästä autolla ja huomaan että auton renkaat ovat tyhjät. Nyt olen täysin varma siitä että minua yritetään estää lähtemästä mökiltä. 

Lähden seuraavaksi kävelemään soratietä pitkin. Minusta tuntuu siltä että minua tarkkailtaisiin, otan kiväärin käteeni ja jatkan matkaani.

Pidän kiväärin ladattuna ja jos vaikka jokin peto ryntää metsästä näkyviin. Pysähdyn hetkeksi ja kuuntelen hiljaisia metsän ääniä, erotan pientä rapinaa joistain pensaasta. Olen varma että kyseessä on jokin pieni lintu, en ajattele asiaa sen enempää ja jatkan vain eteenpäin sen kummempia miettimättä. Pari kilometriä käveltyäni päätän sytyttää nuotion noin kymmenen metrin päähän tiestä pienen lammen läheisyyteen. 

Valmistan keiton nuotiossa ja sen syötyäni päätän rakentaa muutaman metrin päähän risuista ja joistakin kepeistä joita juuri löysin majan jossa voisin levätä sillä päivä on ollut rankka niinkuin edellisiltana arvelin. Asetan retki patjan maahan ja menen makuupussiin ja suljen silmäni hitaasti ja nukahdan. 

Herään, on ilta, nukuin pidempään kuin oli tarkoitus. Pakkaan tavarat ja lähden kulkemaan tien oikeaa laitaan pitkin. 

Täällä ei ole turvallista, varsinkaan ilta ja yö aikaan ja se saa minut hieman pelokkaaksi.

Hetken päästä näen jotakin omituista, en voi uskoa sitä mutta näen kuinka mies lähestyy minua, hänellä on lyhyet vaalean väriset hiukset ruskeat saappaat ja vihreä hieman kulunut maastotakki. Minusta tuntuu hieman oudolta, en tiedä miksi, hän seisoo tällä hetkellä noin kolmen metrin päässä minusta. 

Hän pysähtyy.

Ei sentään ainakaan vielä vaikuta uhkaavalta, näyttää olevan ehkä yhtä hämillään kuin minäkin.

“Oletko täällä yksin?” Kysyy mies.

“Kyllä, olen yksin..” Vastaan hieman epäröiden hetken hiljaisuuden jälkeen.

“Oletko aivan varma, sillä minä olen erimieltä..” Mies jatkaa.

On hetken ihan hiljaista kunnes hän jatkaa puhumista.

“Olen Mikko ja näin sinut aiemmin seisovan tien päässä jonkin auton, todennäköisesti sinun auton läheisyydessä ja takanasi, aivan metsän laidassa seisoi joku jota en erottanut kunnolla, ajattelin että olit täällä jonkun kanssa..”

Kerron ihan kaiken mitä on mökillä tapahtunut, miehen silmät laajenevat ja näen miehen ilmeestä että hän on yhtä kauhuissaan kuin minäkin.

Juuri kun olen kysymässä että mitä hän täällä päin tekee hän keskeyttää minut.

“Täällä ei ole turvallista yksin, tiedän sen paremmin kuin hyvin, puhuit myös siitä teltasta jonka näit, se teltta syvällä metsässä oli minun teltta..” Mikko jatkaa.

“Miksi teltassa oli reikä?” Kysyn kiinnostuneena.

“Pakenin jotakin ehkä eläintä joka oli teltan ulkopuolella..” Mikko vastaa.

“En erottanut muuta kuin ääriviivat jotka näin telttakankaan läpi juuri silloin kun olin sammuttamassa pattereilla toimivaa lamppua ja menossa nukkumaan. En kuitenkaan tiedä minne teltta katosi.." Hän jatkaa.

Yritän jollain tavalla peitellä tämän hetkistä pelon tunnetta mutta en usko että onnistun siinä kovin hyvin.

“Meidän täytyy juosta!” Mikko huutaa lähes välittömästi edellisen lauseen jälkeen.

“Mitä varten?” Kysyn hyvin hämmentyneenä sydän tykyttäen kovaa rinnassani.

“Hän tai mikä ikinä onkaan tällä hetkellä seisoo kauempana takanasi..” 

Mikko vastaa ja osoittaa sormellaan eteenpäin.

Käännyn hyvin hitaasti ja näen hänet, hän tulee tien oikealta puolelta puun takaa näkyviin. Noin kahdenkymmenen metrin päässä minusta.

 Kehoni jähmettyy kauhusta, hän on tällä hetkellä aivan liian lähellä minua. 

Se tuijottaa minua ja hetken päästä Mikkoa. 

Haluan liikkua mutta en siihen kykene, kehoni on edelleen ikäänkuin jäässä.

Lähden juoksemaan täydellä vauhdilla soratietä pitkin, emme katso lainkaan taaksemme sillä se hidastaisi liikaa vauhtiamme, hän on liian lähellä meitä.

Tunnen kuinka meitä seurataan ja voin kuulla askelia takaamme. Juoksemme korkean mäen päälle, emme tunne lainkaan väsymystä adrenaliinin takia.

Tunnemme kuinka kova tuulenpuuska antaa meille vauhtia jyrkässä alamäessä joten pääsemme juostua mäen alas hyvin nopeasti. Kuulemme ääniä metsän vasemmalta puolelta. Puita ei siellä paljoa ole joten voimme nähdä mikäli jokin siellä liikkuu. Saavumme alamäkeen, näemme kaukana usean sadan metrin päässä tien. Juoksemme mäkeä alaspäin ja kaadun, vilkaisen nopeasti ja näen hahmon seisovan korkealla mäen päällä, se on nopea. 

Nousen nopeasti ylös ja jatkan matkaani edelleen juosten. Mikko on minua muutaman metrin edellä mutta juoksen hänet kiinni.

“Hän seuraa meitä edelleen.” Huudan. 

Saavumme erääseen mutkaan ja käännymme nopeasti pienelle sivutielle joka kiertää hieman kauempaa takaisin soratielle.

Hän ei välttämättä nähnyt meidän kääntyvän, tai niin ainakin toivon. juoksemme hetken kunnes pysähdymme ensimmäistä kertaa ja käännymme katsomaan taaksemme.

Ei ketään, tie takanamme on tyhjä. 

Meidän ympärillä on vain tyhjää erämaata, hieman kauempana virtaa joki. 

Kävelemme vierekkäin tietä pitkin koko ajan ympärillemme tarkkaillen, on aivan hiljaista.

Olen edelleen kauhuissani minusta tuntuu että meitä vielä tarkkaillaan vaikka ympärillämme ei ole ketään tai mitään.

Käännymme pian oikealle pois tieltä. 

“Saavumme kohta majalleni, täällä asui ennen eräs mies, hän asui täällä kauan kunnes hän alkoi kuulemaan ääniä, hän kuuli ääniä ensimmäisenä öisin ja sitten vielä päivisin jostain kaukaa erään joen suunnalta. Sitten hän, no hän kuoli. 

Näin hänet vain kerran kun täällä kävin ja kukaan ei oikeastaan osaa sanoa varmaa kuolinsyytä. Haen tavarani ja voimme jatkaa matkaa...” Mikko sanoo ja huokaisee.

Nyökkään vastaukseksi, en keksi mitään sanottavaa. Pian saavumme korkean mäen juurelle. Mäen päällä, neljän puun ympärillä näkyy vanha hirrestä rakennettu mökki.

Hieman isompi kuin minun mökki.

Nousemme tällä hetkellä jyrkkää polkua pitkin ylöspäin. Maasto on vaikeakulkuinen mutta selviämme ylös asti kuitenkin kaatumatta kertaakaan. Hengähdän hetkeksi, jonka jälkeen jatkan eteenpäin. Mikko jatkaa edellä. 

Mikko kävelee mökin terassille ja kutsuu minut mukaansa. Hän nappaa avaimen taskustaan ja avaa oven.

Ovi avautuu hitaasti narahduksen saattelemana ja tunnen kuinka kylmä ilmavirta kulkee lävitsemme. Lasken rinkkani mökin terassille, mökki näyttää siltä että siellä ei olla hetkeen käyty. 

Näyttää oikeastaan siltä että täällä ei olla käyty vuosiin, se näyttää myös hylätyltä..

Sen päättelin siitä että ikkunat ovat hieman pölyiset, huoneen nurkassa on hieman hämähäkin seittiä ja mökin terassilla on pieniä risuja ja jotakin muita keppejä.

Näyttää ehkä hieman samanlaiselta kuin minun oma mökki sinä yönä kun saavuin tänne mutta vähän pölyisemmältä. 

Mökin katto näyttää siltä että se saattaa romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Astumme sisään. 

Ensimmäinen asia mihin kiinnitän huomiota on se että mökki on melko tilava vaikka se on pieni ja yksihuoneinen. 

“Voimme yöpyä täällä..” Mikko Sanoo.

“Luulin että eräs toinen minua muutaman vuden vanhempi mies saapuisi tänään tänne mutta se hahmo kuka meitä ikinä jahtasikaan on varmaan löytänyt hänet..’ Mikko jatkaa.

Mökin terassilta näkee kauas järvelle ja järven takana näkyy korkea tunturi. Mökin läheisyydessä on korkeita ja hyvin vanhoja mäntyjä. Mökiltä lähtee polku alaspäin järven rantaan josta löytyy pieni laituri ja vanha vene. Mökin läheisyydessä on myös nuotiopaikka joka näyttää siltä että sitä ei olla hetkeen käytetty.

On aamu, lähdemme nukkumaan ja nukahdan lähes välittömästi. Viime yö oli raskas. 

Herään jonkin ajan kuluttua, en näe Mikkoa missään. 

Minne hän on mahtanut mennä..

Tutkin mökin mutta en löydä häntä. Astun ulos terassille ja käännyn katsomaan oikealle, näen hänet seisomassa noin viiden metrin päässä minusta terassin portailla tuijottaen alas polulle. Olen juuri avaamassa suuta kysyäkseni häneltä että mitä hän katsoo kunnes hän kääntyy minua kohti ja pitää sormeaan suunsa edessä.

“Hän seisoo tuolla, hieman kauempana meistä..” Mikko kuiskaa.

Otan muutaman askeleen eteenpäin ovelta ja näen juuri ja juuri hahmon, hän seisoo metsän laidassa selkä meihin päin. Hän tuijottaa ylöspäin kohti puun oksia vaikka siellä ei ole mitään epätavallista. Katsomme toisiamme ja päätämme yhteistuumin hiipiä mökkiin pakata tavaramme ja lähteä niin hiljaisesti kuin vain pystymme pitämättä ääntä mökin toiselta puolelta takaovesta sillä täällä ei ole enään turvallista, en tiedä kuinka se löysi meidät.

Lähdemme kävelemään hitaasti vieritysten metsään ja kun olemme saapuneet mökin taakse alamme juoksemaan metsää pitkin. Juoksemme pitkän matkan takaisin soratielle jonka jälkeen pysähdymme ja näemme kuinka jokin liikkuu nopeasti mäen etelä rinnettä alas kaatumatta kertaakaan samalla pitäen kovaa ääntä, hahmo katoaa hetken päästä puiden taakse pois näkyvistä mutta pian saapuu samalle tielle missä seisomme tällä hetkellä. 

Juoksemme ehkä noin 3 kilometriä, vaikea arvioida hieman vaikeassa maastossa, äänet takaamme loppui noin 10 minuuttia sitten mutta nyt olemme suolla.

Kävelemme jonkin aikaa metsän laitaa pitkin toivoen että löytäisimme jotakin joka voisi auttaa meitä tässä tilanteessa. Pian näemme autotien kaukana edessäpäin puiden takana.

Saavumme kohta päällystetylle asfalttitielle. Meitä lähestyy punainen auto joka pysähtyy viereemme ja autossa istuu mies joka viittoo meitä tulemaan lähemmäksi.

Mies autossa on ehkä noin 40 vuotias.

“Voin viedä teidät talolleni..” Mies sanoo hieman möreällä äänellä.

Nyökkäämme, sillä meillä ei ole paljoa muitakaan vaihtoehtoja, emme voi oikein tännekkään jäädä, nousemme takapenkille ja mies käynnistää auton ja lähdemme ajamaan tietä pitkin ja viiden minuutin kuluttua käännymme vasemmalle jyrkällä sivutielle ja näemme edessäpäin miehen talon neljän männyn keskellä.

Nousemme miehen autosta ulos.

Mies vaikuttaa melko ystävällisestä mutta jokin hänessä saa minut hieman epäilemään että kannattaako meidän sittenkään jäädä tänne taloon yöksi, ehkä hän tietää jotakin mitä me emme.

Hän vie meidät kuitenkin seuraavaksi taloon sisään. Olen niin väsynyt että en enään jaksa miettiä asioita joten päätän että jäämme taloon täksi yöksi.

Nukun nyt vanhalla hetekalla huoneen nurkassa, ikkunan vieressä, kuulen askelia mökin ulkopuolelta ja noin minuuttia myöhemmin kuulen kuinka ulko-ovi narisee ja hetken päästä avautuu hitaasti. Tuuli pääsee mökkiin sisään. Avaan silmiäni hiukan jotta näkisin että kuka sieltä ovesta tulee. Näen kuinka mies ottaa yhden askeleen eteenpäin ovelta ja tuijottaa minua ja sen jälkeen Mikkoa pelottava virne kasvoillaan, kaikki tämä kestää noin 10 sekuntia. Yritän esittää nukkuvaa jotta hän ei saa tietää että olen hereillä.

Suljen siis silmäni hyvin varovasti ja alan hengittämään tiheästi.

Raotan pienen hetken kuluttua oikean puoleista silmääni hieman, luulin juuri nähneeni hahmon hänen takanaan jolla oli kädessään jotain mutta en ole varma sillä saatoin nähdä väärin väsymyksestä johtuen. Suljen silmäni, kuulen kuinka hän kääntyy ulos sulkien mökin oven perässään. Raskaat askeleet loittonevat terassilta takaisin metsään. En kuule enään ääntäkään.

Minuuttia myöhemmin kuulen huutoa ulkoa ja Mikko kuulee saman, hyppäämme ylös ja otamme varmuuden vuoksi tavaramme ja hiivimme varovasti ovelle ja raotamme ovea jotta näkisimme ulos. 

Näemme sen saman noin 40-vuotiaan miehen makaamassa noin viiden metrin päässä ja hänen vieressään seisoo se hahmo joka meitä on seurannut. Hahmo kääntyy nopeasti meitä kohti mutta kerkeämme juosta juuri ja juuri ovelta takaisin sängylle ja piiloutua sängyn alle. 

Kuulemme askelia jotka lähestyvät meitä, avaan silmäni hitaasti ja näen kuinka mökin ovi avautuu hitaasti, pidätän hengitystä ja suljen silmät, haistan sen saman mädäntyneen hajun. Kuulen kuinka hahmo kävelee sängyn viereen ja pysähtyy alle metrin päähän minusta.

"Voi hemmetti, hän varmaan näki minut.." Ajattelen.

Elämäni vilisee silmieni edessä, hän varmaan tietää meidän olevan täällä, en pidä ääntäkään. Emme voi tehdä mitään, täytyy vain odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Sekunnit ovat elämäni pisimmät. Kuulen vain sen hengitystä, hetken siinä seistyään hän kuitenkin kääntyy ja ottaa askeleen ikkunaan päin jonka jälkeen poistuu mökistä vähin äänin. Huokaisen helpottuneena, aivan liian lähellä. En halua ajatella että mitä olisi tapahtunut jos hän olisi katsonut sängyn alle tai mitä olisi tapahtunut jos olisimme muutamaa sekuntia myöhemmin piiloutuneet, hän olisi huomannut meidät. 

Odotamme noin kymmenen minuutin ajan jonka jälkeen pitäisi olla edes hieman turvallisempaa lähteä pois miehen talolta sillä emme tiedä jos se vielä odottaa meitä jossakin mökin läheisyydessä puiden takana. 

Arviolta kymmenen minuuttia on nyt kulunut, emme ole pitäneet ääntäkään, päätämme mökin ovelle päästyämme juosta mökistä ulos ja jatkaa juoksemista metsän suuntaan. Emme ole puhuneet sanaakaan, emmekä ole lopettaneet juoksemista. En tiedä paljon on matkaa takana mutta jalkani ovat kipeät ja on pakko pysähtyä.

Näen edessäpäin mökkini, en todella uskonut että löytäisin vielä tänne mutta olemme nyt täällä, ovi on auki. Emme kuule ääntäkään joten astumme mökkiin sisään ja huomaan että kirjoituspöydän ja keittiön kaappeja on tutkittu, joku on käynyt täällä sillä aikaa kun itse olen ollut poissa. Tuntuu kuin aika olisi täällä pysähtynyt. En tiedä miten hän on päässyt sisälle mökkiin. Huomaan sivusilmällä kuinka Mikko kävelee ovesta ulos kohti huussia, en ajattele asiaa sen enempää. 

Ilma viilenee, vedän oven kiinni ja mietin että mitä meidän pitäisi seuraavaksi tehdä jotta pysyisimme mahdollisimman pitkään hengissä. 

Ulkona tuulee, tuntuu kuin mökin edessä olevat puut kaatuisivat minä hetkenä hyvänsä. Mietin että pitäisikö meidän lähteä vai pysytellä hetki täällä mökissä turvassa, sillä ehkä se joka meitä on jahdannut ei tiedä meidän olevan täällä, ehkä se etsii meitä jossain muualla, esimerkiksi kaukana tien varrella. Tai sitten hän odottaa meitä tuolla jossain paljon, paljon lähempänä kenties mökkini takana. 

En voi tietää.

Hetken siinä mietittyäni siirryn sängylle ja silmäni painuvat hitaasti kiinni. 

Havahdun yhtäkkiä hereille muutaman tunnin päästä, kuulen ulkoa kova äänistä pauketta.

Epäilen että ääni kuuluu jostain saunan läheisyydestä. Nousen ylös hieman väsyneenä ja ulos saapuessani huomaan että Mikkoa ei näy missään, hänen reppunsa on tosin edelleen terassin penkillä. Se ei ole liikahtanut siitä mihinkään. En kuitenkaan tiedä mistä ääni kantautui.

Huudan hänen nimeä mutta en saa vastausta.

Huudan vielä toisen kerran kovempaa mutta en saa edelleenkään vastausta, huudon jälkeen on vain hiljaista.

 Käyn saunarakennuksen läpi mutta hän ei ole sielläkään.

Olen jälleen yksin, en huuda enään kolmatta kertaa. Juoksen takaisin mökkiin, otan ihan kaiken selviytymisen kannalta oleellisen mukaanlukien; Teltan, makuupussiin, puukon, retkikeittimen, myrskylyhdyn, Ongen ja muita tarpeellisia tavaroita rinkkani ja kiväärini lisäksi, en tiedä palaanko enään koskaan mökille. 

Kaivan kirjoituspöydän laatikoita hätäisesti, löydän paperia. 

Kirjoitan vielä nopeasti lyijykynällä kirjeen siltä varalta jos Mikko vielä palaisi tänne. 

Jätän kirjeen mökin pöydälle ja lähden juoksemaan polkua pitkin takaisin soratielle katsomatta lainkaan taakseni, hengitys on raskasta, juokseminen on rankkaa ja hidasta aivan täyteen pakatun rinkkani takia. Onneksi olen sentään harjoitellut juoksua.

Olen jälleen yksin, en luota helpolla keneenkään.

Juoksen tietä pitkin, olen hengästynyt ja näkökenttäni on hieman sumea, pian kaadun maahan, yritän nousta mutta en siihen kykene.

Herään, tunnen melko kovaa maata allani, avaan silmäni, kirkas auringon valo sokaisee minut muutamaksi sekunniksi, olen edelleen makaamassa keskellä soratietä kivääri vierelläni. Kuulen vain kärpäsen surinaa. Puut huojuvat ympärilläni tuulen mukana. Kuulen kuinka tuuli heiluttaa kevyesti puiden oksia ja kuinka se kärpänen surisee nyt korvissani. Huitaosen sen pois siitä. 

En onneksi kuule muita ääniä joka on hyvä merkki, oloni on ainakin hetken hieman turvallisempi, olen varma että olen tällä hetkellä yksin. Nousen varovasti ylös ja lähden kulkemaan eteenpäin tuttua reittiä. En tiedä mitä etsin mutta haluan vain mahdollisimman nopeasti pois täältä ennenkuin tunnen oloni jälleen epämukavaksi. Yritän samalla epätoivoisesti tähyillä ympärilleni jos vaikka näkisin Mikon jossain. Jos täällä joutuu ongelmiin en saa apua. Tunnen myös hetken kuluttua kuinka minua tarkkaillaan. 

Juoksen, en lopeta lainkaan juoksemista kuulen ääniä takaani.

En tiedä jaksanko juosta enään kauaa mutta minun täytyy yrittää eksyttää hänet, mitä tahansa mikä voisi auttaa minua.

Maistan metallisen veren maun suvussani, väsymys ottaa vallan, minun on pakko pysähtyä en jaksa enään. Huutaminen loppui, pysähdyn ja onnistun jotenkin pysymään tajuissani ja pystyssä. Lasken repun maahan ja otan hörpyn juomapullostani. Käännyn Katsomaan taakseni, en näe ketään mutta en kuitenkaan jää tähän yhtään pidemmäksi aikaa. 

Minun täytyy väsymyksestä huolimatta vain jatkaa rohkeasti eteenpäin.

Olen nyt hyvin kaukana mökistä, en tiedä kuinka kauan olen kävellyt, kapea soratie edessäni tuntuu loputtomalta, näen tien läheisyydessä joen, matkaa on vielä useampi kilometri, jalkani ovat hieman kipeät, en myöskään tiedä että mitä minun pitäisi tehdä mutta tiedän sen viimeaikaisten tapahtumien seurauksena että elämäni ei tule olemaan enään koskaan entisensä, minun täytyy tarkkailla jatkuvasti ympärilleni ja kuunnella jokaista metsän ääntä. 

En tiedä jos se vielä joskus löytää minut ja on liian myöhäistä. Olen kuitenkin varma siitä että hän ei luovuta ja ennemmin tai myöhemmin hän löytää minut ja en tiedä mitä sitten tapahtuu mutta olen valmiina kaikkeen. En tiedä että minne Mikko meni ja mitä hänelle tapahtui, minusta jopa tuntuu hieman siltä että saatan vielä joskus ennemmin tai myöhemmin löytää hänet ja sitten tiedän mitä hänelle tapahtui. 

Kuulen yhtäkkisen äänen joka kuuluu kaukaa jostain puiden suojista. Ääni ei kuulu kauaa. Saattaa jopa olla että olin niin ajatuksissani ja väsynyt että kuvittelin kaiken. Nousen nopeasti ylös ja vilkaisen nopeasti sivulle metsään äänen suuntaan, en näe mitään mikä voisi äänen aiheuttaa, kuvittelin ehkä kaiken. Kuulen omituista hyräilyä jostakin puun takaa. Yritän kuunnella tarkemmin mutta en erota ääntä kunnolla.

Nyt olen melko varma siitä että minä en ole yksin täällä. Otan askeleen eteenpäin, kauemmas puiden luota. Sen jälkeen pysähdyn ja aistin jälleen kuinka minua tarkkaillaan.

Seison Puun edessä, näen savua joka tulee jostain puun läheisyydestä kauempana tiestä ja minusta.

Lähden kävelemään savua kohti ja näen nuotion jonka läheisyydessä istuu ehkä 50 vuotias mies poltellen piippua ja lukemalla sanomalehteä samalla.

Mies on melko laiha, hiukset tummat hieman kiharat jotka myös sojottavat hieman joka suuntaan, päällään harmaa hieman kulunut t-paita, shortsit ja pitkävartiset saappaat.

Mies ei kiinnitä minuun paljoakaan huomiota, istuu siinä kulmakarvat kurtussa, oikeanpuoleisessa poskessaan laastari ja vasemmanpuoleisessa polvessa näyttää olevan haava joka näyttää siltä että siitä on jonkin aikaa sitten vuotanut verta.

Hän näyttää olevan hyvin keskittynyt lehteen.

Miehen vieressä on reppu ja kivääri joka nojaa puuta vasten, vesisanko, kiikarit, vanha retkikeitin ja niiden lisäksi vihreä retkiradio josta kuuluu hieman vaimealla äänellä uutiset.

Sekä hieman kauempana saattaa olla teltta, luulin juuri sivusilmällä nähneeni vilauksen siitä, en ole varma.

Lähestyn varovasti ja pysähdyn aivan muutaman metrin päähän nuotion toiselle puolelle. 

“Täällä ei ole turvallista yksin..” Mies selittää.

Säikähdän hiukan, en olettanut hänen sanovan juuri mitään sillä vaikutti olevan niin keskittynyt lehteen ettei tuskin edes huomannut saapumistani.

“Tiedän, minulle on sanottu noin ennenkin..” Vastaan.

“Sinä eräänä iltana tai oikeastaan yönä kun lähdin hakemaan vettä läheisestä joesta..” Mies jatkaa yllättäen mutta pysäyttää lauseessa.

“Tapahtuiko jotakin?” Kysyn.

Mies nousee seisomaan yllättäen, laskee piippunsa puun juurelle, näyttää siltä että hän miettii että mitä on sanomassa..

“Näin tai oikeastaan kuulin jotakin, avasin telttani vetoketjun hiljaa, tosi varovasti ja heti muutaman metrin päässä pystyin tuntemaan jonkun olevan länsä.”

Hain vettä ja palasin telttaan.

Mies yskäisee kerran ja lopettaa lauseessa muutamaksi sekunniksi kunnes jatkaa kertomustaan.

Juuri kun olin menossa nukkumaan näin sen, se oli käsi joka painautui teltta kankaaseen.

Aloin huutamaan, ryntäsin ulos teltasta mutta se oli jo poissa.” 

Mietin hetken mitä sanoa kunnes päätän kertoa kokemuksistani.

Kerron pitkän tarinan, hän istuu ja kuuntelee tarkkaan kun jonkin ajan päästä lopetan puhumisen hän aloittaa puhumisen.

Hänen kasvonsa valahtavat kalpeiksi.

Tapasit Mikon, häneen ei kannata luottaa hän on hieman omituinen ja omalla tavallaan vaarallinen.

Hän ei todella ole se kuka hän väittää olevansa.

Tulit huijatuksi mutta sinulla kävi tuuri..

Tiedätkö missä Mikko oli öisin? Mikko oli oikeastaan synkässä juonessa mukana, se selittää sen miksi se hahmo löysi teidät, Mikko yritti houkutella sinut sen hahmon luo, heillä oli tarkka suunnitelma joka meni kuitenkin syystä tai toisesta pieleen..

“Mistä sinä sen tiedät?” Kysyn.

“Olen tarkkaillut teitä, en halunnut tulla apuun sillä en halunnut vaarantaa omaa henkeäni tai turvallisuuttani..” Mies selittää.

Hän on, hän on..

"Niin mikä?" kysyn.

Veikko vain lopettaa puhumisen.

Tunnen itseni tällä hetkellä todella tyhmäksi, miksi luotin häneen, miksi luotin Mikkoon. Hän vain käveli minua vastaan ja päätin vain lähteä hänen mukaansa sillä ei minulla ollut muutakaan vaihtoehtoa sillä se hahmo oli jo perässäni.

Mistä tosin olisin voinut tietää.

Minun olisi pitänyt olla paljon varovaisempi tuntemattoman ihmisen seurassa, tiedän sen nyt.

Kävelen telttaan, kuulen kuinka miehen radio soi vaimeasti.

Syön miehen valmistamaa keittoa, se on hyvin herkullista. Olin paljon nälkäisempi mitä itse oletin mutta se ei ole mikään ihme sillä olen kävellyt ja liikkunut paljon.

Syöminen ja radion kuuntelu vie ajatuksiani hetkeksi aivan muualle ja ihan hyvä niin.

Sain juuri keiton syötyä. Jään telttaan nukkumaan joksikin ajaksi.

Herään kiväärin laukaukseen ja miehen huutoon.

Lähes hyppään ylös patjalta, en olisi todellakaan olettanut että heräsin asen laukaukseen.

Teltan vetoketju on auki, kuulen ja näen kuinka se mies juoksee reppu selässään minua kohti kivääri kädessään.

Voin vain kuulla tänne asti hänen raskaan hengityksenä.

Hänen kasvonsa näyttävät hyvin huolestuneita ja voin aistia hänen katseestaan kauhua ja pelkoa.

Hän pysähtyy muutamaksi sekunniksi teltan eteen.

“Meidän täytyy lähteä!” Mies selittää hengästyneenä samalla vilkuilen taakseen.

“Miksi meidän täytyy lähteä?” Kysyn samalla hieroen unihiekkoja pois silmistä.

“Ei ole aikaa selittää..” Mies vastaa välittömästi ja poistuu näkyvistä.

Heräsin juuri muutama kymmenen sekuntia sitten ja ajatukseni käyvät hieman hitaalla, nousen kuitenkin lähes välittömästi ylös sen enempää miettimättä kun ymmärrän tilanteen ja teltasta ulos päästessäni nappaan rinkkani teltan kulmalta. 

Kun tein sen luulin myös nähneeni kaukana nuotion suunnassa liikehdintää.

Mies juoksee ohitseni ja menee samaanaikaan telttaan, nappaa jonkun nyssäkän aivan teltan perältä ja tulee muutamaa sekuntia myöhemmin ulos teltasta. 

Lähtee juoksemaan radiota kohti mutta törmää ja törmäyksen ja parin kirosanan saattelemana kaatuu teltan päälle.

Makaa siinä sekunnin, ehkä kaksi jonka jälkeen huokaisee syvään ja nousee nopeasti seisomaan, teltta tarttuu hänen oikeaan jalkaansa mutta hän nykäisee sen irti siitä sen kaiken kiireen keskellä.

Nappaa nopeasti radion mutta pudottaa sen sekuntia myöhemmin, nostaa sen maasta ja työntää minua eteenpäin. Lähdemme juoksemaan leirin lähellä olevien puiden takana olevaa metsää kohti.

“Mikko on täällä..” Mies selittää.

Hengitykseni kiihtyy, olisin ehkä pärjännyt ihan hyvin ilman sitä tietoa.

Se tieto saa minut kuitenkin juoksemaan vielä kovempaa en hädintuskin pysy edes pystyssä.

“Istuin nuotiolla, hörpin lämmintä teetä, kuuntelin radiota ja luin sanomalehteä, kaikki oli tavallisesti, ei mitään ongelmia. Sitten näin Mikon lähestyvän nuotiotani, näytti ehkä vanhemmalta kuin ennen, näytti vanhemmalta kuin itse muistin, en ole varma huomasiko hän minua mutta hänen täytyi kuulla minut,

Tyhjensin vedet hyvin nopeasti nuotioon, tartuin sattumanvaraisesti kivääriin joka sattui olemaan noin metrin päässä minusta, ammuin tietä kohti ja lähdin juoksemaan telttaani kohti.” Mies selittää samalla juosten.

Tilanne on jo hieman rauhoittunut, niin ainakin luulen ja todella toivon.

Olemme pitkään vain hortoilleet meille täysin tuntemattomassa metsässä, pitkään täällä suon laidassa jatkunut rämpiminen on käynyt raskaaksi kunnes saavumme erään joen rantaan.

Maasto näyttää täällä olevan paljon tasaisempaa ja helppokulkuisempaa.

Kävelemme päivän joen vartta pitkin, olen väsynyt, olemme pitäneet muutaman tauon. jatkamme vain eteenpäin, eteemme ei ole tullut mitään ihmeellistä, ympärillämme on vain erämaata, puita ei juuri näy, sijainnista ei ole varmaa tietoa.

Hetkinen, tunnistan tuon lammen, olen ollut täällä joskus aiemmin, nyt tiedän missä olemme. Tulimme noin 50-60 kilometriä pohjoiseen, isoisäni hyvin vanha hirsi mökki sijaitsee jossain täällä päin, varmaankin aivan lähellä.

Kerron miehelle mökistä, yritän tähyillä ympärilleni jos näkisin mökin jossain erämaan keskellä, pian erotan sen, muutaman puun läheisyydessä on vanha hirrestä rakennettu mökki jonka läheisyydestä löytyy pieni varastorakennus.

Lähestymme sitä, tunne on hieman sama kuin silloin kun saavuin omalle mökilleni muutaman vuoden tauon jälkeen.

Täällä en tosin ole käynyt useaan vuoteen, kävin täällä silloin kun käytiin etsimässä isisääni, hän vain katosi eikä häntä koskaan löydetty täälläkään.

Etsin jonkin aikaa avainta ihan mistä tahansa kunnes muistin, isoisälläni oli tapana säilyttää avainta mökin terassin alla, kumarrun ja hetken joitakin kiviä nosteltuani löydän ruosteisen avaimen, laitan avaimen lukkoon ja käännän avainta.

Lukko aukeaa pienen naksahduksen saattelemana.

Ovi avautuu, narisee tuttuun tapaan niinkuin itsekin muistin.

Mies, kertoi nimekseen Veikko sillä aikaa vain tutki varastoa, samalla etsien avainta.

Hänen mukaan sieltä löytyi joitakin vanhoja kalastustarvikkeita, kalastusverkko, virveli seinältä ja jonkin verran polttopuita huoneen nurkassa sekä tulitikkuja ja jotain muita pieniä tavaroita varaston laatikoista.

"Löysin avaimen!' Huudan.

Odotan hetken ja ei kulu kauaakaan kun hän jo tulee luokseni.

Kurkistamme samaanaikaan sisälle, siellä on hämärää, myös hieman kylmä.

En juuri muista että miltä mökki sisältä näytti 

Auringon valo ei paista mökin ikkunasta sisään, sitä paitsi ikkuna on myös hyvin paksun pölykerroksen peitossa niin kuin myös oven vieressä oleva kirjoituspöytä.

Kävelen seuraavaksi sängylle, lasken rinkkani sängyn päähän ja lähden kävelemään varastoa kohti, mökki täytyy saada lämpimäksi, emme saa paleltua tänne.

Aikaa on kulunut, en osaa yhtään sanoa että kuinka paljon. Ulkona on jo hämärää, ilta saapuu. Mökki on nyt paljon lämpimämpi kuin tänne tullessamme, Veikko astui ovesta juuri sisään ja hänen tulonsa säikäyttää minut muutamaksi sekunniksi.

“Käyn ongella aivan mökin läheisyydessä olevalla lammella, tuletko mukaan?” Veikko kysyy. 

“Jään hetkeksi sisälle mökkiin, saatan vielä liittyä seuraasi.” Vastaan.

Veikko nyökkää, kääntyy, nappaa ämpärin huoneen nurkasta ja lähtee sulkien oven perässään, näen mökin ikkunasta kuinka hän kävelee selkä minuun päin varastolle, viipyy siellä parikymmentä sekuntia kunnes tulee ulos ja katoaa rakennuksen taakse.

Siirryn ikkunalta sängylle, makaan siinä hetken kunnes kuulen äänen, ääni kuuluu melko kaukaa mutta kuulen sen silti.

Juuri kuulemani ääni saa minut täysin hereille, hyppään ylös sängystä, seison tällä hetkellä huoneen keskellä, hiivin ovelle, vedän kengät jalkaani ja tartun taskulamppuuni joka on mökin hyllyllä, laitan sen päälle jonka jälkeen raotan ovea hitaasti ja astun hieman viileään ulkoilmaan. 

Mitä tänään opin:

Mikkoon ei pidä luottaa

Muista nukkua aina kiväärin läheisyydessä ja pidä huolta siitä että se on ladattu.

Astun ulos, käyn pikaisesti mökin takana mutta en kuitenkaan näe tai kuule yhtään mitään

Se saa minut ajattelemaan että kuvittelin kaiken.

Lähden seuraavaksi kävelemään lampea kohti jonka rannassa Veikon Nuotion pitäisi sijaita.

Olen nyt varaston kulmalla, näen nuotion liekin joka palaa voimakkaana pimeydessä, sen läheisyydessä seisoo Veikko.

Lähden kävelemään varovasti nuotiota kohti ja muutaman metrin päässä nuotiosta sammutan taskulamppuni.

“Veikko, kuulin ääntä mökin läheisyydestä..” Kerron.

On hetken hiljaista, hän ei sano mitään, katsoo vain nuotion liekkiä.

“Parasta siirtyä sisälle mökkiin, täällä ei välttämättä ole tällä hetkellä kovin turvallista..” Veikko vastaa hetken päästä.

Hän perkaa kalansa nopeasti samalla vilkuilen hermostuneesti ympärilleen, itsekin tarkkailen ympärillemme jonka jälkeen menemme mökkiin ja lukitsemme oven huolellisesti. Jään vielä hetkeksi istumaan oven läheisyyteen. Veikko käärii kalan sanomalehteen ja laittaa sen kylmälaukkuunsa ja minä vain istun penkillä ja tuijotan ulos pimeyteen.

Alan hieman väsyä, se ääni jonka kuulin sai minut todella hereille, en tuntenut silloin väsymystä mutta nyt taidan lähteä nukkumaan. 

Kävin vielä nopeasti tarkistamassa että ovi oli varmasti lukossa.

Kun sain asian tarkistettua menen sänkyyn, näen vielä kuinka Veikko istuu noin kymmenen minuutin ajan oven läheisyydessä jonka jälkeen lähtee itsekin nukkumaan huoneen oikeaan laitaan.

Siirrytään noin 3 päivää ajassa eteenpäin, ei ole tapahtunut juuri mitään normaalista poikkeavaa. 

Olemme saaneet elää rauhassa, viime päivät ovat kuluneet kalastaen, mökin lähimaastossa liikkuen ja luonnosta nauttien ja kuten juuri sanoin olemme vain saaneet elää rauhassa ilman mitään sen suurempia ongelmia.

Olemme joka ilta eilistä lukuunottamatta pitäneet nuotiota lammen rannassa emmekä tosiaankaan ole nähneet tai kuulleet yhtään mitään joka saa oloni hieman turvallisemmaksi

Olen saanut nukuttua paremmin kuin ennen, emme ole myöskään kuulleet tai nähneet ketään joten ehkä kaikki oli siinä.

Mutta nyt, olemme sisällä, on yö. Seisomme mökin ikkunan edessä ja näemme hahmon sekä taskulampun valoa varaston suunnalta. 

Näemme kuinka varaston ovi avautuu.

En tiedä miksi tuo tumma ihmisen varjo näytti kovin tutulta.

Päätämme kuitenkin yhteistuumin sanaakaan sanomatta hiipiä ulko-ovelle avata sen ja hiipiä varastolle, jätimme taskulampun mökkiin sillä se paljastaisi meidät ja sitä emme todella halua.

Olemme varaston oven edessä, raotan ovea ja olemme valmiina kohtaamaan jonkun tuntemattoman henkilön. 

Varasto on tyhjä, ei ketään. 

En tiedä miten tämä voi olla mahdollista, molemmat näimme kuinka hahmo siirtyi oven edestä sisälle varastoon. 

Seisomme vain varaston keskellä selkä ikkunaan päin, tutkimme että olisiko jotakin tavaroita viety.

Yhtäkkiä Veikko nykäisee kevyesti hihastani, kuiskaa hyvin pienellä äänellä.

“Se, se on ikkunan takana..” Hän mutisee. 

Käännän päätäni hyvin vähän, muutaman sentin ja voin juuri ja juuri nähdä sivusilmälläni tumman varjon ikkunan edessä. 

Hengitykseni kiihtyy, luulen tai oikeastaan olen täysin varma siitä että hengitykseni kuulee ulos asti, olen sata varma siitä.

Muutaman sekunnin sitä sivusilmälläni tarkkailtuani näen kuinka se katoaa.

“Olen saanut tarpeekseni tästä.." Veikko sanoo, kävelee ovelle, tarttuu johonkin esineeseeen joka on huoneen nurkassa, en erota pimeässä huoneessa kunnolla että mikä se on.  

Vetää oven auki, pysähtyy yhtäkkiä, epäröi vielä muutaman sekunnin kunnes kuitenkin poistuu näkyvistä jättäen varaston oven auki.

Hänen äänestään pystyin aistia pelon, hän saattaa olla yhtä peloissaan kuin minäkin.

Kuulen nyt hänen huutoa ja juoksua seinän toiselta puolelta, kävelen, oikeastaan ryntään ovesta ulos. Näen kuinka hahmo tarttuu veikkoon jonkajälkeen katoavat pimeyteen. 

Pari sekuntia myöhemmin juoksen nopeasti mökkiin, nappaan taskulampun pöydältä, jonka löytämiseen ei mennyt kauaa ja sitten lähden juoksemaan sinne päin missä näin Veikon ja sen hahmon viimeksi. 

Tähyilen ympärilleni mutta en näe ketään, osoitan taskulampulla joka suuntaan mutta tuloksetta, käyn vielä tarkistamassa varaston mutta se on tyhjä, ei ketään.

Olen juuri lähdössä juoksemaan takaisin mökkiä kohti kunnes kuulen Veikon huudon.

“Olen täällä, tule pian!” 

Hänen huutonsa kaikuu yön hiljaisuudessa.

Lähden juoksemaan sinne päin mistä juuri kuulin hänen äänensä ja näen hänet, Veikon, hän ei ole yksin, Veikon vieressä seisoo tumman hahmo jonka naama on vain muutaman sentin päässä Veikon kasvoista. 

Tämä näky saa vereni seisahtumaan.

En erota hahmoa kunnolla, se ei näytä Mikolta.

Näen kuinka Veikko tönäisee hahmoa ja törmäyksen saattelemana hahmo vierii mäkeä alas ja törmää pelottavan, epäihmismäisen huudon seurauksena puuhun aivan joen varteen. 

Osoitan taskulampullani suoraan hahmoa joten erotamme sen hieman paremmin, se ei liiku. Makaa usean minuutin siinä tajuttomattomana, tuijotamme vain juuri ja juuri näkyvää maassa puun juurella makavaa tummaa hahmoa sydän tykyttäen.

Yhtäkkiä, hahmo nousee varovasti pystyyn, kahlaa joen yli ja vain katoaa yön pimeyteen, koko tämän ajan hahmo pitää jotakin omituista, hiljaisena kuuluvaa ääntä. Taskulamppuni valokeila ei yletä sinne asti joten emme näe sitä enään, edessämme on vain pimeyttä.

Kuten juuri sanoin, emme erota sitä enään, on kuin mitään ei olisi tapahtunut, yön hiljaisuus laskeutuu yllemme.

“Miten se on vielä elossa?” Veikko ihmettelee.

Veikko meinaa lähteä hahmon perään mutta estän häntä, olen varma että mikäli hän perään lähtisi ei hän koskaan enään palaisi.

“Palataan sisälle mökkiin turvaan.” Sanon ja käännyn lähteäkseni.

“Kuulitko tuon?” Kysyy Veikko.

Pysähdyn ja kuuntelen, kuulen loiskahduksen joen suunnalta.

Lähdemme kävelemään, sivuutimme juuri kuulleemme äänen sillä se ei ollut mitenkään erikoinen, vain pieni loiskahdus joka sai huomiomme muutamaksi sekunniksi. Pienen hetken kuluttua olemmekin jo mökissä ja ovi on lukossa, olemme turvassa.

Istuin hyvin pitkään pöydän ääressä tarkkaillen ikkunasta mökin ulkopuolta, vasta aamuauringon noustessa lähdin sänkyyn nukkumaan.

Jonkin ajan päästä, ehkä 7 tuntia myöhemmin herätessäni makuupussissa maatessani muistin jotakin hyvin tärkeää.

“Serkkuni, hän on ehkä vieläkin talollaan..” 

Hän ei voi selvitä siellä pitkään, on sanomattakin selvää että haluan löytää hänet.

Menen hetkellisen paniikkiin, yritän miettiä mitä tehdä.

Hyppään sängystä ylös, selitän veikolle tilanteen, minun vain täytyy lähteä serkkuni talolle, lähden nyt hyvin varhain aamulla liikkeelle jotta kerkeän hyvissä ajoin, otan Veikon repun lainaan ja pakkaan sen kevyesti, juoksen ovesta ulos ja lähden kävelemään metsää kohti.

aurinko nousi ehkä 2 tuntia sitten ja jos kaikki menee hyvin olen myöhään ehkä aamuyöllä perillä, matkassa menisi yhteensä ehkä noin 2 päivää.

Kerroin ennen lähtöä Veikolle vinkkejä kuinka selvitä yksin. Varmistamme vielä että kivääri on ladattu jonka jälkeen lähdin vain kävelemään serkkuni taloa kohti.

Mennään ajassa muutama tunti eteenpäin, ei ole tapahtunut juuri mitään ja hyvä niin

Toivon todella että Veikko on vielä mökissä kun saavun, olen tällä hetkellä ehkä noin 15 kilometrin päässä isoisäni mökistä, hyvin vaikea arvioida. 

Toivon todella että matka menee hyvin, pahimmassa tapauksessa en selviä sieltä takaisin mutta en halua uskoa että niin voisi käydä.

Maasto näyttää jostain kohtaa hyvin samalta joka saa minut välillä miettimään että olenko kävellyt ympyrää.

Tajusin onneksi pakata reppuni hyvin kevyesti jotta kantaminen ei olisi raskasta. 

Ilma on hieman viileä näin aamusta mutta enköhän minä kuitenkin pärjää, matkaa on vielä paljon.

Jos Serkkuni on siellä voisin saada kyydin mökille niin minun ei tarvitsisi patikoida niin pitkää matkaa takaisin.

Kävelen vain, tiedän että tämä joki virtaa Veikon vanhan nuotiopaikan läheisyyteen, sieltä ei pitäisi olla kovin pitkä matka serkkuni talolle mikäli muistan oikein.

En toisin sanoen voi eksyä, kun olen lähellä tunnistan todennäköisesti erään kaatuneen puun juuri niillä kohdin missä hänen leirinsä oli.

Kävelen vielä noin kymmenen minuuttia kunnes päätän istahtaa puun juurelle.

Kaivan reppuani jonka jälkeen syön, haluan säästellä eväitäni viimeiseen asti.

On hieman pilvistä, olen kävellyt noin 5 tuntia joen vartta pitkin jonka takia tunnen oloni hieman tylsistyneeksi. 

Toivon tosin eniten sitä että vesisade ei yllätä. 

Tunnen itseni myös hieman hermostuneeksi.

Yritän vain saada epätoivoisesti aikani kulumaan, minua jännittää palata näille seuduille, olen jo hieman yli puolessa välissä. 

Kuulen välillä ympärilläni jotakin kuivien oksien katkeilua muistuttavaa ääntä.

Pysähdyn, äänet loppuvat tarkkailen ympärilläni olevia puita mutta en näe mitään mikä voisi äänet aiheuttaa.

Hieman omituinen juttu.

Minun suunnitelma on se että hiippailen serkkuni pihamaalle, varmistan että olen yksin eikä minua tarkkailla ja mikäli hän on siellä kerron hänelle kaiken ja lähdemme hänen autollaan pois sieltä.

Olen juossut jonkin aikaa mutta olen hidastanut vauhtia sillä en halua käyttää vielä kaikkea energiaani sillä en vielä tiedä mitä saattaa olla edessä.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan käveltyäni, noin 8 tuntia myöhemmin alan olemaan jo melko lähellä, sen päättelin siitä että minua ympäröivä maasto näyttää hieman tutulta.

Mitä lähempänä taloa olen sen harhavainoissemmaksi itseni tunnen, meinaan säikähtää jokaista pientä oksan rasahdusta tai jotakin muuta minua ympäröimänä metsän ääntä.

Näen maassa kiven päällä aivan puun juurella jotakin, se on isoisäni taskukello jonka pitäisi olla siellä hänen mökissä mistä tänään aamulla varhain lähdin.

En voi selittää että miten se on tänne joutunut, mitä enemmän mietin sitä sitä erikoisemmalta se kuulostaa.

Nappaan sen kuitenkin nopeasti kiven päältä ja laitan reppuuni jonka jälkeen lähden kävelemään tuota edessä näkyvää umpeen kasvanutta polkua pitkin.

Näen hänen talonsa, oikeastaan serkkuni talon savupiipun puiden keskellä, lähden juoksemaan jyrkkää hieman metsäistä mäkeä ylöspäin ja ylös päästessäni näen viimein sen minkä näkemistä olen odottanut pitkän ja osittain hyvin rankan matkan ajan, hänen talonsa.

Lähden lähestymään taloa hiljaa hiipien, etenen varovasti puulta puulle ja kun olen päässyt talon takaovelle katson vielä kerran oikealle ja sitten vasemmalle jonka jälkeen avaan oven varovasti.

Ovi avautuu, minulla kestää hetki että silmäni tottuvat pimeään, näen serkkuni istuvan pöydän ääressä, 

Hengitykseni tasaantuu ja oloni helpottuu.

Hän tosin näyttää siltä että hän ei ole saanut syötyä kunnolla eikä ole saanut nukuttua usean yön aikana juuri lainkaan, hänen naamansa ovat kalpeat.

Hän viittoi juuri minua tulemaan lähemmäs joten otan muutaman askeleen jonka jälkeen hän kuiskaa korvaani, hädintuskin kuuluvalla äänellä.

“emme ole välttämättä kahdestaan..” 

Hänen äänensä on tunteeton, hänen äänensä ei todellakaan ole normaali en osaa selittää sitä. sekä hänen silmänsä ovat tyhjät.

Katson ympärilleni hieman hämmentyneenä hänen sanoistaan mutta en vain näe ketään, enkä juuri olettanutkaan näkeväni ketään ulkopuolisia.

"En näe tai ole nähnyt ketään, olemme täällä kahdestaan.." Vastaan.

Ehkä hän on niin väsynyt että kuvittelee näkevänsä asioita tai sitten häntä on jokin vaivannut täällä viimeisten kuluneiden päivien aikana.

En kysele asiasta häneltä sen enempää sillä meillä ei ole aikaa siihen.

Selitän tilanteen.

Hän vain nyökkää ja nousee ylös tuolistaan.

Hän on kerännyt kaikki tavarat jotka hän haluaa mukaansa, raotamme ovea ja lähdemme juoksemaan liukasta polkua pitkin autolle.

Sinne saapuessamme vain pysähdymme ja huomaamme että auton vasemman puoleinen etu rengas on puhki, 

Serkkuni heittää laatikon maahan ja lähdemme vain juoksemaan hyvin määrätietoisesti sanaakaan sanomatta varastoa kohti, nappaan tunkin oven vierestä ja serkkuni vierittää renkaan huoneen nurkasta, lukitsee oven ja juoksemme takaisin autolle.

Olen hieman häntä ennen autolla mutta ei kulu noin kymmentä sekuntia kauemmin kun näen hänet.

Vaihdamme renkaan, siihen meni jonkin verran aikaa jonka jälkeen lähdemme ajamaan kuoppaista tietä pitkin.

Serkkuni ajaa, minä katson sydän tykyttäen auton taustapeilistä takana näkyvää kuoppaista tietä.

Olemme päässeet päällystetylle asfaltti tielle, luulen että olemme jo turvassa, emme ole puhuneet mitään, koko matkan on ollut hiljaista, täysin hiljaista. 

Yhdessä vaiheessa matkaa auton radio meni päälle yllättäen, omituista siitä tekee se että kumpikaan meistä ei koko matkan aikana ole koskenut auton radioon, olisin kyllä huomannut jos Veikko olisi siihen koskenut.

Hetken siitä kuului jotakin omituista ääntä kunnes se sammui yllättäen juuri silloin kun itse olin sammuttamassa sitä.

Se säikäytti meidät, säikäytti todenteolla kaiken sen painostavan hiljaisuuden keskellä, hyvä että en pudonnut auton etupenkillä pois.

Kuitenkin, olemme jonkin ajan päästä perillä, saa nähdä missä kunnossa mökille vievä tie on. Perille päästyämme syömme Veikon tekemää hirvi keittoa, ruoka kyllä maistuu, serkkuni viettää mökillä seuraavat pari yötä jonka jälkeen lähtee pois.

Serkkuni on nyt paljon normaalimpi kuin siellä talolla.

Katson vielä kerran edessä näkyvää tietä, liikennettä ei muutamaa autoa lukuunottamatta ole ollut, tie on jälleen tyhjä.

Suljen silmäni.

Tunnen olevani väsynyt, olen edelleen väsynyt tästä kaikesta, taidan nyt ottaa pienet päiväunet..

Ajamme kuitenkin jonkin aikaa edessämme näkyvää tyhjää tietä pitkin jonka jälkeen käännymme minulle melko tuntemattomalle tielle ja ikuisuudelta tuntuneen ajan sitä ajettuamme saavumme tien päähän ja pysäköimme automme.

Sisälle mökkiin päästyämme emme tehneet juuri mitään muuta kuin söimme ja lähdimme nukkumaan, emme jutelleet paljoakaan, oli hiljaista.

Veikko kertoi juuri aamiaista syödessään että hänen täytyy käydä sukulaisensa luona, matka sinne on pitkä, hän palaisi ehkä 2 viikon kuluttua.

Odotamme juuri nyt hänen sukulaisensa autoa joka saapuisi tänne muutaman minuutin päästä.

Aikaa kului hieman kauemmin mitä oletimme mutta nyt hän nousee autoon, heilauttaa kättään vielä kerran jonka jälkeen auto kaasuttaa pois näkyvistä.

Emme kerennyt edes mökille palata kun serkkuni kertoi että hänen täytyy käydä kaupungissa, olemme olleet poissa hyvin pitkään, en edes tietää tarkalleen että kuinka kauan mutta hän haluaa käydä ilmoittamassa että olemme hengissä, pyysi minua mukaan mutta kuitenkin kieltäydyin lähtemästä, pyysin kuitenkin kertomaan terveisiä.

Niin hänkin ajaa pois näkyvistä, olen jälleen yksin mutta vain hetken, tunsin serkkuni lähtiessäni 

olevani hyvin vaarassa sillä mitä tahansa voisi käydä.

Kuitenkin muutamaa minuuttia myöhemmin tunnen oloni yllättäen turvalliseksi sillä serkkuni palaa omien sanojensa mukaan todennäköisesti ensi yönä, odotan häntä silloin iltanuotiolla, leiritulen ääressä, tuskin silloin mitään enään tapahtuisi.

Mutta olemme aina valmiita mikäli se vielä palaa jonakin pimeänä yönä, kivääri on sängyn alla, olemme usein hereillä, joinakin öinä saatan vain istua pöytäni ääressä ja tuijottaa ulos. 

Se ajatus pitää minua joinakin pitkinä ja unettomina öinä hereillä sängyssä mutta luulen että se hahmo jätti meidät rauhaan, koskaan emme voi kuitenkaan olla täysin varmoja jonka takia meidän pitää olla valmiita.

Yksi tärkeimmistä säännöistä on kuitenkin se että meidän täytyy pitää ovi lukossa yöllä, mikäli emme tee niin, se voisi koitua ennemmin tai myöhemmin kohtaloksemme.

Mennään ajassa usea päivä eteenpäin, olen nyt menossa nukkumaan.

Suljen silmäni, kuulen äänen jostain, avaan silmäni vielä kerran, ihan hetken ajaksi.

avaan ne ja hämmästyn.

Siristän silmiäni, erotan pöydän hämärän huoneen keskellä jonka päällä palaa kynttilä joka on ainoa valonlähde huoneessa, sen jälkeen näen kaminan huoneen vasemmanpuoleisessa nurkassa.

Ei voi olla, olen mökissäni, vesilasi on vieläkin pöydällä, mökin seinällä on mittari joka näyttää että ulkona on 5 astetta lämmintä, näen nyt ympärilleni paljon paremmin kuin muutama sekunti sitten.

Mielessäni pyörii monia kysymyksiä ja ajatuksia.

Tunnen että en ole yksin, hieraisen hieman silmiäni ja pian erotan jälkiä, ehkä saappaan jälkiä jotka menevät mökin puista lattiaa pitkin sänkyni viereen.

Kuulen hengitystä suoraan alapuoleltani, sänkyni alta.

Olen hengittämättä, sänkyni alla on joku.

On sanomattakin selvää että haluan häipyä täältä, 

Kaivan hieman taskujani ja lähes välittömästi tunnen pienen metallisen esineen, se on autoni avain.

Olen onnellinen siitä että avaimet ovat taskussani eikä missään kirjoituspöydän laatikossa.

Aijon ainakin yrittää rynnätä mökin ovesta ulos autolleni mutta minun täytyy vain olla hyvin nopea 

Täytyy myöntää, en pidä sitä todennäköisenä että kerkeän autolle ja ajaa pois, se hahmo tai mikä ikinä onkaan on 2 metriä pitkä ja se on nopea.

Se joko saa minut kiinni ennen autolle pääsyä tai sitten en ehdi sulkea auton ovia.

Kuulen sen hengityksen nyt paljon selkeämpä kuin aiemmin tai sitten en vain kiinnittänyt siihen aiemmin huomiota.

Minun täytyy yrittää ennen kuin on liian myöhäistä kävi mitä kävi, tämä saattaa olla viimeinen kerta kun kirjoitan.

Tiedän, tarinani saattaa olla melko epäselvä, tapahtui paljon ja kerroin asioita oikeassa järjestyksessä, en ole keskittynyt niin paljoa tämän kirjoittamiseen sillä minulla on ollut paljon muuta viimeaikoina, halusin vain kertoa kuinka jostain reissusta voi tulla ihan muuta kuin itse odotti ja myös sen kuinka ympäröivä pimeys voi välillä tuntua pelottavalta.

Kun kirjoitan tätä kuulen seinän toiselta puolelta askelia maata vasten, jos nyt en lähde niin on jo liian myöhäistä.

Askeleen äänet voimistuvat ne tulevat lähemmäksi mökkiä, se kuka ikinä onkaan mökin takana on suoraan kohdallani seinän takana, voin kuulla sen hengityksen, on ilmiselvää että kyseessä on ihminen mutta en tiedä kuka.

Se koputtaa mökin puista seinää varovasti jonka jälkeen en kuule enään mitään.

Kuulen myös sänkyni alta ääntä, se ei ole ihmisen ääni se on joku täysin muu joka on sängyn alla ja vain odottaa.

Olen melko siitä varma että se tietää minun olevan hereillä.

Kuulen yhtäkkiä ääniä seinän takaa, askeleet siirtyvät hitaasti kohti mökin terassia, ne ovat askelia jotka pikku hiljaa lähestyvät ja lähestyvät kunnes pysähtyvät terassin oikeanpuoleisemme kulmalle.

Kaiken tämän lisäksi mökin ovi saattaa olla auki, se kuka tahansa sen läheisyydessä odottaa pääsee sisään.

Jos nyt en lähde olen mennyttä.

Tartun auton avaimeen, sekunnin päästä hyppään sängystä ylös ja vain ryntään täydellä vauhdilla ovelle ja vedän sen auki, viime hetkillä nappasi rinkkani selkääni, vedän oven auki ja vain juoksen hieman viileässä ulkoilmassa ja kuulen ääniä takaani

Autolle päästyäni avaan auton oven, käynnistän moottorin ja vain ajan, aijon napata serkkuni kyytiini hänen talollaan mikäli hän on vielä hengissä.

Katson vielä viimeisen kerran auton taustapeilistä taakseni ja näen 2 metriä pitkän hahmon seisovan tien päässä, räpsäytän silmiäni ja näen kuinka se kaatuu maahan täysin yllättäen, ikäänkuin sitä olisi ammuttu, muistan yhtäkkiä askeleet jotka kuuluivat mökin seinän takaa samalla kun olin sängyssä suunnittelemassa pakoa.

Muistan myös taskukellon jonka näin joella vanhan puun juurella

Tiedän nyt varsin hyvin kuka hän oli.

Hahmo joka käveli yöllä isoisäni vajaan, hän oli tutun näköinen, hän oli isoisäni.

Näen vielä kuinka häntä muistuttava mies vain katoaa metsään, pysäytän autoni ja hyppään ulos, juoksen muutaman kymmentä metriä autolta poispäin ja huudan hänen nimeään mutta hän on jo kadonnut.

Olen melko varma siitä että se oli hän..

Ehkä se ihminen tai hirviö vei hänet muutama vuosi sitten jonnekin eikä sen takia häntä koskaan löydetty..

Ehkä hänellä on leiri jossain mökin läheisyydessä tai sitten todella kaukana.

Asia voi olla niin.

Ajan serkkuni talolle, hän on ihme kyllä vielä elossa ja näyttää olevan myös kunnossa, täyttää autonsa tavaroillaan ja sen jälkeen lähdemme omilla autoillamme, minä ajan autollani edessä ja hän omalla autollaan autoni takana, ajamme vain hieman kuoppaista tietä pitkin pois täältä, kauemmas kohti kaupunkia.

Emme puhu viimeaikaisista tapahtumista mitään..

Emme tiedä myöskään sitä mitä Veikolle tapahtui, onko hän ylipäätään enään elossa tai sitä minne hänet vietiin, epäilen että hänet on saatettu viedä sieltä pois, kenties vanhalle teltta paikalleen, muuta paikkaa en keksi.

En vain tiedä, en vielä kykene ajattelemaan selkeästi.

Kuka oli se mies joka kävi isoisäni mökillä ja vain katosi yön pimeyteen, en tunnistanut häntä enkä voi tietystikään Veikoltakaan asiaa kysyä..

Tulen miettimään näitä asioita tänään kun menen nukkumaan jos edes saan unta..

Alkaa hieman tihkuttamaan vettä, luulen että tämä sade ei kauaa kestä..

Sunnitelmmamme on siis ajaa kaupunkiin, pysytellä siellä jonkin aikaa, miettiä asioita ja vain levätä, aiomme palata näillä näkymin syksyllä takaisin mökille ja vietämme talven siellä, kylmissä ja lumisissa maisemissa, etsimme varmaankin Veikon jos vain mahdollista, ongelmia ei enään pitäisi olla, epäilen että emme enään törmää siihen hahmoon ja hyvä niin.

Osa 7 - Hylätty tila keskellä erämaata

Edellinen osa: [Osa 6 - Luulin olevani täällä yksin..](https://www.reddit.com/r/kauhutarinoita/s/IxP0I2H5cG)

Siitä on kulunut pari kuukautta, olen jokseenkin onnistunut elämään melko tavallista, normaalia elämää, olen tehnyt töitä, myymälöissä ja hieman etelämmässä, keski pohjanmaalla sijaitsevalla maatilalla, iltaisin olen käynyt lenkillä ja niin edelleen.

Nyt on aika jälleen lähteä.

Saavuin mökille noin 5 päivää sitten, sadetta lukuunottamatta sää on ollut hyvä. Olen täällä yksin, serkkuni on vielä kaupungissa.

Päivät kuluivat, kamerat eivät havainneet mitään liikettä lukuunottamatta muutamaa poroa, kukaan ei ole liikkunut mökkini läheisyydessä. 

Olen viettänyt kuluneet päivät mökin järvellä kalastaen ja siellä 20km päässä sijaitsevalla lammella onkien.

Joka ilta kun olen saapunut hämärän aikaan lammella en ole kuullut ääntäkään muutamaa tuulen virettä lukuunottamatta, tuntuu jopa siltä että on liian hiljaista, ehdin tottua siihen jatkuvan painostamaan tunteeseen mutta nyt minun ei tarvitse olla enään niin varovainen.

Minua vain jännittää se että jos Mikko vain odottaa minua jossain.

Nyt kun kirjoitan tätä olen saapunut mökilleni, vietin lammella pari tuntia mutta väsymyksen takia päätin lähteä takaisin, jätän kalastus vehkeet terassille ja vain astun sisään mökkiin, olen nukkumassa, mietin vielä päivän kalareissua ja ajatteluni keskeyttää se kun kuulen rasahduksen, aivan seinän toiselta puolelta, sitten toisen ja kolmannen jostain vielä kauempaa, kehoni on jähmettynyt, en voi liikkua, näen varjon joka kävelee mökin ikkunan ohi, se näytti Mikolta.

Varjo tulee lähemmäksi, aivan viereeni, suljen silmät ja varjo on poissa, herään hikisenä sängyltäni, aurinko ei ole vielä noussut, ovi on lukossa ja varjoa ei näy missään, kyseessä oli todennäköisesti unihalvaus, muistan lukeneeni siitä asiasta kirjasta, se selittää viime yön tapahtumat.

Varjo ei ollut todellinen.

En aio nukkua enään, kello on puoli 6 aamulla.

Tarkistan kamerat, siinä menee hetki mutta niissä ei näy mitään normaalista poikkeavaa, tämä varmistaa sen että se kaikki oli vain unta niinkuin itse arvelinkin.

Teen kaikki perinteiset aamutoimet, lämmitän kaminan ja syön. Kello on vähän alle 7 aamulla kun astelen mökistä ulos, ulkona on + 6 astetta, pukeuduin melko hyvin, Aijon kävellä serkkuni talolle, käyn ihan vain tarkistamassa että kaikki kunnossa.

Aikaa on nyt kulunut, vaikea sanoa mutta hieman yli tunti, olen kävellyt ja juossut puolet matkasta.

Näen nyt hänen talonsa, kuten aiemmin mainitsin, hän ei ole täällä tällä hetkellä, saapuu kuitenkin pian.

Talon ympäristö on hieman muuttunut viime reissulta, pihan puita on kaadettu ja talon edustalla olevaa ruohoa leikattu.

Mennään ajassa eteenpäin, en ole muistanut kirjoittaa.

On ilta tai oikeastaan yö, olen ollut täällä yli 15 tuntia, olen päättänyt että lähden kävelemään omalle mökilleni, minun on päästävä nukkumaan, en aio viettää seuraavaa yötä täällä. 

Kaivan laatikoita ja löydän taskulampun, otan sen, lukitsen talon oven ja lähden kävelemään tietä pitkin taskulampun valossa, ennen lähtöä täytin vielä vesipulloni.

Mennään ajassa muutama päivä eteenpäin, on tapahtunut jonkin verran, serkkuni saapui eilen kello 5 aikaan iltapäivällä, hän kertoi nähneensä jonkun miehen tien läheisyydessä, olen tuntenut oloni hieman levottomaksi viimepäivinä ja sitten, lähdin tänään kävelemään metsään, kävelin pitkän matkan metsän halki ja nyt olen löytänyt jotakin, näen edessäni jotakin, jotakin harmaata ja melko suurta.

Otan vielä muutaman askeleen ja näen edessäpäin talon, sen vieressä ladon ja aivan pihan laidassa huussin.

Pihalle täytyy mennä puron ylittävän vanhan puisen sillan yli, siltä näyttää hieman huteralta.

Keskellä pihaa on valtavan kokon jäänteet, en ole eläessäni vaarmaankaan koskaan nähnyt näin suurta kokkoa.

Paikka on hylätty, näyttää siltä että täällä ei ole käyty yli 15 vuoteen, paikka on rapistunut ja pihan nurmi on kasvanut täyteen.

Kävelen sillalta eteenpäin, hyppään aidan yli ja ensimmäisenä menen vanhalle kaivolle, se sijaitsee melko keskellä pihaa erään männyn vieressä.

Astun rakennukseen sisään, eteinen on melko ahdas ja kaiken lisäksi, huone on täynnä tavaraa, ovi edessäni ei avaudu, nykäisen sitä kovempaa ja se irtoaa saranoiltaan ja kaatuu maahan kovan törmäyksen saattelemana, haistan eteisessä yhtäkkiä jonkun oudon, todella pahan hajun, astun nopeasti tupaan.

Seuraava huone edessäni, se on lähes tyhjä, huoneen keskellä vain yksi todella pitkä vanha puinen pöytä, seinällä taulu, oven vieressä vanha keinutuoli ja huoneen nurkassa vanha kaappikello.

Kävelen pöydän luokse, huomaan että sen keskellä, pöytäliinan päällä on kynttilänjalka.

Kävelen huoneesta pois ja siirryn nopeasti eteisestä ulos, tutkin ladon, vilkaisen ovi-aukolle, taivaalla näyttää olevan tummia pilviä, kun olen juuri astumassa ladosta ulos alkaa satamaan, päätän lähteä taloon odottamaan sateen loppumista jotta voisin kävellä rauhassa mökille.

Seison nyt eteisessä, otan muutaman askeleen, seison kaatuneen oven päällä. Minulla menee hetki tajuta se, kunnes huomaan sen, sydämeni jättää lyönnin välistä, kynttilä palaa pöydällä.

Kävelen sen luo ja kun pääsen sen luo niin kuulen ulkoa askelia, 

Kuulen selkeitä saappaan askelia kosteaa maata vasten. 

Menen paniikkiin ja ryntään sattumanvaraisesti huoneen vasempaan laitaan, näen seinässä pienen raon, olen melko hoikka joten mahdun sinne, menen sinne minulla ei ole aikaa.

Tila on hieman yli metrin pitkä, ahdas ja melko matala.

Makaan täällä, hiljaa ja katson eteisen suuntaan, kuulen kuinka ulko-ovi avautuu, sitten kuuluu askelia mutta askeleet pysähtyvät kaatuneelle ovelle.

En ihan näe kuka ovella seisoo mutta kun se ottaa muutaman metrin askeleen eteenpäin tunnistan kuka se on, se on Mikko, hän näyttää hieman erilaiselta kuin silloin kun hänet viimeksi näin.

“Tiedän sinun olevan siellä..” Hän sanoo.

"Tule vain esiin.." 

Sydämeni jättää lyönnin välistä.

En voi enään piileskellä täällä, täytyy taistella, täytyy päästä ovesta pihalle ja pois täältä.

Olenko mennyttä?

Tartun harjan varteen, se on ainoa ase mikä minulla nyt on, kivääri jäi talon pihalle, kaivolle, reppuni viereen jos oikein muistan.

Jätin ne sinne sillä oletin että ei tänne kukaan löytäisi, miksi kukaan liikkuisi varsinkaan täällä näin kaukana ihmisistä ja muusta siviilisaatiosta.

Hän ryntää nyt suoraan minua kohti, nousen salamannopeasti ylös ja hän tönäisee minut puiselle lattialle, se sattuu hieman mutta kerkeän läimäyttää häntä harjan varrella päähän, hän kaatuu lattialle kirosanan saattelemana.

Nousen ja lähden juoksemaan ulospäin, meinaan kaatua eteisen kohdalla ja hän meinaa tarttua minuun mutta olen häntä nopeampi, potkaisen oven auki ja juoksen kohti kaivos, nappaan repun ja kiväärini, jatkan juoksemista metsän suuntaan ja aidan kohdalla ammun kiväärillä taaksepäin, näen hänet noin sekunnin ajan kun käännyn katsomaan taloa kohti.

Äänet loppuvat kuin seinään.

On vain hiljaisuus, yllättävä hiljaisuus.

Ajatella että hän vielä muutama sekunti sitten jahtasi minua agressiivisesti.

Olen täysin varma siitä että osuin häneen.

Juoksen sillan yli ja vain jatkan metsän suuntaan.

Pysähdyn aivan metsän laidassa, käännyn hitaasti katsomaan taakseni, olen valmis taistelemaan jos tilanne sen vaatii, ei ketään. 

Näen juuri ja juuri kuinka Mikko makaa maassa, noin 10 metrin päässä talon ulko-ovesta, eli melko kaukana minusta elottomana.

Juoksen usean kilometrin metsän halki vanhalle pellolle jossa kaadun maahan samalla sydän tykyttäen rinnassani.

En voi uskoa tätä todeksi, hoitelinko minä hänet oikeasti, oliko se näin helppoa, oliko tämä kenties liian helppoa?

Lukuisat eri ajatukset pyörivät mielessäni.

Nousen istumaan ja käännyn katsomaan taakseni vaikka tiedän että kukaan siellä ei ole.

En aio palata sille tilalle enään koskaan vaikka siellä ei voi olla enään ketään, pidän siitä kiinni.

Vanha, aikoja sitten hylätty tila keskellä erämaata joka vain rapistuu vuosi vuodelta.

Jokin siinä paikassa oli vialla, jokin siellä sai niskakarvani nousemaan pystyyn, en tiedä mikä, porojakaan siellä ei näkynyt.

En myöskään tulisi varmaan koskaan edes enään löytämään sinne takaisin, en edes tiennyt sen olemassaolosta, kukaan ei ole kertonut minulle siitä, luulin että siellä päin ei ole asunut ketään.

Kävelin vain tänään, aiemmin soratien laitaa ja käännyin jossain kohtaa oikealle ja vain jatkoin jonkun aikaa eteenpäin 

Hetkinen, minunhan täytyy kertoa serkulleni ilouutiset, aion kertoa että Mikosta ei ole enään mitään harmia, aion kävellä hänen luokseen, matka on hieman pitkä, kestäisi ehkä noin 3-4 tuntia, hän sitten veisi minut autollaan omalle mökilleni

Meidän täytyy löytää Veikko ja isoisäni ja sitten voimme painua helkkariin täältä.

Nousen seisomaan.

Otan hörpyn vesipullosta, laitan sen reppuun ja vedän tyytyväisenä seuraavaksi repun selkään, nappaan kiväärin maasta, ruohon seasta ja laitan sen oikeaan käteeni ja lähden vain kävelemään metsän laitaa pitkin, en tunne oloani vielä kovin väsyneeksi, luulen että saatan jaksaa tänään talolle melko hyvin, kerkeän melko hyvin ennen iltaa t

Tai niin ainakin luulen 

Saavuin perille hieman aiemmin ja nopeammin kuin olin alunperin luullut siitä huolimatta että reitti osoittautui odotettua rankemmaksi, maasto oli paikoitellen melko vaikeakulkuista. vietin seuraavan yön hänen luonaan, oli ihan mukavaa, valvottiin pitkälle aamuyöhön, juteltiin niitä näitä, pelattiin korttia ja niin edelleen, oli mukavaa olla hänen kanssaan niin pitkän yksin olon jälkeen.

Nukuin hänen vierashuoneessaan, vierashuoneen sängyssä nukahtamisessa meni hetki mutta nukuin yllättävän hyvät unet.

Serkkuni oli aamulla hieman väsynyt, herättyämme ja syötyämme tehtiin lähinnä puutöitä, siihen sitten kuluivat ne pari tuntia ja kello 11 aikaan päivällä hän vei minut takaisin omalle mökilleni.

Hän lähti käymään kaupassa, hän kysyi tarvitsenko minä jotakin mutta en tarvinnut, kylmälaukku, joka itseasiassa on tällä hetkellä terassillani on täynnä ja ihan hyvä niin.

Suunnitelmamme olisi että plaan vielä tänään hieman myöhemmin hänen luokseen, hieman vielä puutöitä luvassa, sovimme näin aamulla.

Aikaa on kulunut, on ilta ja on aika lähteä. Ajan hänen talolleen mutta piha on tyhjä, hänen autoaan ei näy missään.

Tästä hieman hämmentyneenä astun ulos ja katson vielä kertaalleen käsikelloani, kello on puoli 6 illalla juuri niin kun olimme sopineet tänään aiemmin, miksi hän ei ole täällä, onko jotakin tapahtunut.

Mietin hetken mielessäni mitä tehdä, käyn läpi kaikenlaisia mahdollisia skenaarioita siitä mitä nyt olisi voinut tapahtua.

Saatan toki yli ajatella ja todellisuudessa hänellä ei hätää olisi.

Ennenkuin joku ajattelee, tutkin kyllä talon ja verstaan tarkasti mutta ei ketään, ei häntä missään, hänen reppunsa on tosin edelleen talossa, sängyn alla sekä hieman ehkä jossain määrin omituista kyllä mutta löysin kirjoituspöydän vetolaatikosta hänen puhelimensa, jos hän päätti häipyä täältä miksi hän jättäisi tavaransa tänne, jotain hämärää on ehkä tekeillään.

Miksi hän edes häipyisi täältä esimerkiksi kaupunkiin minulle kertomatta.

Päätän vielä kävellä rantaan vaikka olen varma siitä että hän ei ole täällä. Hän käy täällä oikeastaan hyvin harvoin, ehkä kerran tai kaksi kesässä, hänellä riittää tekemistä täällä ylhäällä.

Kävelen varovasti vanhaa lähes umpeen kasvanutta polun pohjaa pitkin alas rantaan.

Olen nyt täällä, ensimmäisenä huomaan että hänen laiturissa on puoliksi veden alla.

Täällä hän ei tosiaankaan ole, eikä varmaan veneellään, miksi hän edes siellä olisi, hän ei juuri käy täällä..

Hetkinen, hänen veneensä, sitä ei näy missään, hän pitää sitä tuolla vanhan nuotiopaikan vieressä mutta ei mitään.

Miksi hän olisi lähtenyt järvelle vaikka olimme sopineet näkevämme tänään.

Vilkaisen kelloa, se on nyt noin 10 vaille 7 illalla, huokaisen, antaa olla, hän ei ole tänään enään todennäköisemmin tulossa.

Kävelen takaisin talolle, kun olen päässyt jyrkän polun päähän pysähdyn, hengähdän hetkeksi, aion tutkia vielä vajan mutta ovi on lukossa, huomaan kuitenkin että ikkuna on hieman raollaan joten nousen siitä varovasti sisään, täälläkään häntä ei näy häntä, en edes odottanut löytäväni häntä täältä.

Aurinko on juuri laskenut, tulee pimeää ja tunnen jotakin, vaikka ympärilläni ei ole tällä hetkellä ketään tunnen ikäänkuin jonkin läsnäolon ja jonkin ehkä tarkkailevan minua.

Olen toisinaan varma siitä että hänellä on tullut kiireellinen tehtävä jonka takia hän on mennyt kaupunkiin, tai haluan ainakin uskoa niin, en tosin vieläkään tiedä miksi hänen puhelimensa on täällä.

En myöskään tiedä mihin hänen veneensä on kadonnut, koko juttu on melko hämärä, mielessäni paljon kysymyksiä.

Yritän keksiä jotain, kaikesta huolimatta minusta tuntuu että jokin on nyt pahasti pielessä, aion selittää asian, en tiedä tosin vielä tiedä että miten..

Aikaa on hieman kulunut, en ole vieläkään lähtenyt. Voi helkkari, tunnen kuinka ahdistukseni kasvaa tällä hetkellä koko ajan täällä ollessani, miksi seison edelleen hänen talonsa pihassa pilkkopimeässä, miksi en ole jo häipynyt.

 aion häipyä täältä takaisin mökille ja pidän huolen siitä että ovi lukossa tänä ja seuraavina öinä. Minulla ei ole tällä hetkellä enään turvallinen olo, kun aurinko laski ahdistukseni kasvoi entisestään ikäänkuin pahemmaksi vaikka en pelkää pimeää, ahdistukseni ei liity pimeään vaan muuhun. Mihin hemmettiin hän on mennyt, minne hän on kadonnut, sitä en todella tiedä, olisi kiva tietää niin voisin ehkä löytää hänet..

"Onko hän edes enään elossa?" 

Huokaisen jälleen, nyt selkeästi yli ajattelen kaiken, tottakai hän on vielä elossa. lähden nukkumaan, haluan nukkua hetken.

Luulen että jotakin on vielä edessä...

Juuri kun olen kääntymässä lähteäkseni huomaan jotakin, se jokin on varjo, varjo ikkunan takana, talon sisällä. Alan melkein huutamaan, juoksen autolle, käännän avainta virtakytkimessä ja painan kaasua ja jätän talon taakseni, ajan autojeni etulamppujen valaisemaa pimeää tietä niin nopeasti kuin mahdollista ja näen autoni sivupeilistä takanani jotakin.

Tarina loppuu ilmeisesti tähän. 

Kuten tarinani perusteella voi päätellä, siellä on asiat hullusti, mikään ei ole siellä enään ennallaan, jos satut eksymään sille tielle, käänny heti, olit sitten autolla tai jalan niin sinun täytyy kääntyä takaisin, jos kävelet talolle asti olet varmaan melkein jo mennyttä, jos päädyt tutkimaan sitä ja luulet että olet yksin, olet todennäköisesti väärässä, se jokin, todennäköisesti serkkuni on aina siellä ja aikoo varmaan pysyä siellä, kun huomaat jonkun läsnäolon ja käännyt katsomaan taloa kohti näet hänet, hän säikäyttää sinun melkein kuoliaaksi pelkällä läsnäolollaan. 

En voisi kieltää sitä että sieltä autolla lähtiessäsi rengas mahdollisesti puhkeaisi, tiellä olisi siinä vaiheessa todennäköisesti nastoja, jos kävelet pitkän matkan tietä ja löydät mökin erään lammen rannalta, palaat tähän hetkeen, ulkona pimeää, ei päivänvaloa enään missään, olet juuri lähdössä ja huomaat jonkun tarkkailevan sinua, käskin sinua kääntymään, mutta päätit silti jatkaa.

Astut ulos ja tunnet piston vasemmassa olkapäässäsi, sitten sekuntia myöhemmin toisen ja kolmannen. Tästä et enään pääse pois, olet jo mennyttä, näin kävi minulle, tai oikeastaan hänelle joka vietti öitä täällä, joka omisti tämän mökin, vain minä tiedän missä hän on.

Suljen päiväkirjan ja laitan sen reppuuni.

Olen yksi niistä harvoista jotka löysivät tänne, tutkin mökkiä ja löysin päiväkirjan vanhan kirjoituspöydän vetolaatikosta, silmäilin muutaman sivun, laitoin sen reppuun ja juoksin sieltä mökiltä pois ja selvisin.

Luin päiväkirjan useaan otteeseen läpi, siihen kului aikaa ja joskus jopa päiviä, minua haastateltiin ja tarinani pohjalta aiheesta tehtiin parin sivun mittainen lehtijuttu pienen kotikaupunkimme lehteen, kieltäydyin kertomasta sijaintia ja paljoa muita yksityiskohtia sillä en halua kuulla siitä että jokin utelias on päättänyt lähteä tutkimaan aluetta ja sitten häntä ei enään löydetty..

Huomaan myös miettiväni sitä mitä kirjoittajalle tapahtui, hän ei selvinnyt enään viimeistä yötä siellä. Päiväkirja on pitkä ja siinä tapahtuu paljon ja loppuu täysin yllättäen.

Olen miettinyt sitä ja muitakin tapahtumia viimeaikoina ja en ole vielä oikein käsittänyt, pystynyt ymmärtämään tai vahvistamaan tarinan todenperäisyyttä, en voi toki kieltää sitä että en olisi kokenut mitään karmivaa siellä ollessani, oikeastaan mitä enemmän mietin sitä varmempi olen siitä että tarina on joissain määrin tosi, aion pysytellä kaukana sieltä ja sen alueen metsistä ja järvistä, pidän siitä kiinni ihan loppuelämäni ajan, ellen sitten saa yllättävää päähänpistoa.

Mökissä eläneen päiväkirjan viimeisen sivun muistiinpanot:

Tuntomerkit : Tummat, suuret silmät, tavallista pidemmät hampaat, 

Hahmon pituus: 190-200cm (oma arvioni, perustuu siihen että mökin ovea huomattavasti korkeampi.

Muita minaisuuksia Nopea liikkeissään ja tavallista parempi hajuaisti, haistaa kauas tai niin ainakin luulen ja olen oppinut.

Ruokavalio: Luulisin että lintuja ja joitakin hyönteisiä, sekä lihaa. pieniä luita löytyi tänään aamulla metsästä. Oikeastaan syö kaikkea luonnossa elävää.

Käyn parhaillaan juuri kirjoittamaa viimeistä päiväkirjan tekstiä läpi ja muistan yhden asian, näin jotakin hirvittävää siellä ollessani.

Minun täytyy kertoa se sillä se on melko tärkeä, oleellinen osa tarinan lopun kannalta.

Olin juuri häipymässä sieltä kun huomasin mökin takana metsässä jotakin, näin kiväärin kaukana maassa, lähdin lähestymään sitä ja sitten näin sen.

Näin melko nuoren miehen, ehkä 20 vuotiaan miehen ruumiin, se oli mökin takana olevassa metsässä. Tuijotin ruumista vain pari sekuntia sillä en pystynyt katsomaan sitä enempää, miehen kasvoissa oli raapimisjälkiä sekä hänen naamansa olivat kalpeat.

Hän oli maassa kyljellään, sillä hetkellä kun mies oli ilmeisesti kuollut hänellä oli ollut reppu selässään.

Ruumis oli arvioltani noin 170cm pitkä niinkuin tarinan miehellä, ruumis oli maannut siinä jo jonkin aikaa.

En toki tiedä onko kyseessä tuo tarinan mies vai hänen serkkunsa mutta mies näytti ehkä muutaman vuoden nuoremmalta mitä hänen päiväkirjan luettuani oikein oletin.

Hänen vierellään Maassa makasi kivääri aivan puun juurella sekä hänen vyöltään pudonnut puukko oli myös maassa, puukon terässä oli hieman verta, puukon nahka tuppi sen sijaan oli hieman kauempana.

En tiedä mitä minulle tapahtuu, en ole saanut nukuttua useaan yöhön ja olen nähnyt öisin kuinka asuntoni ikkunasta juuri sieltä minne katu lampun valo ei yletä katsoo sisään jokin, pitkä ja laiha noin 2 metrinen ihmismäinen olento, se tuijottaa minua koko yön ja en voi yksinkertaisesti muuta kun katsella häntä, en voi lakkaa tuijottamasta sitä.

Se tulee aina, päivä päivältä yhä lähemmäksi ikkunaa ja nyt kun kirjoitan tätä se on jälleen kerran ikkunani takana niinkuin useina öinä.

Tällä hetkellä parhaillaan se tuttuun tapaan katsoo minua kuin useina muinakin öinä.

Kohta se jo voi koskettaa ikkunan lasia.

Olen miettinyt muuttoa ystäväni luokse noin 600 kilometrin päähän hieman pienempään kaupunkiin mutta jos päätän muuttaa minun täytyy tehdä se nopeasti ja pian ennenkuin on liian myöhäistä.

Minun tekee päivä päivältä yhä enemmän mieli kävellä asuntoni takaovelle ja avata se keskellä yötä, en vielä tee sitä.

En tiedä kauan minulla on elinaikaa jäljellä: päiviä viikkoja tai jos kaikki menee hyvin ja pääsen täältä pois parhaillaan jopa vuosia, en voi tietää. Minun täytyy lähteä, minun täytyy muuttaa täältä nopeasti ennenkuin liian myöhäistä, haluan pois ennenkuin sekoan lopullisesti, haluan muuttaa sillä se on ainoa, viimeinen mahdollisuuteni selvitä, mahdollisuuteni päästä pois tästä tilanteesta.

Haluan irti täst

ä kaikesta, haluan pois täältä, haluan eroon tuosta.

Kiitos.